Jarrut pohjassa, levyt ja palat irti

Jarruttaminen ei kannata enää silloin, kun konepelti on mutkalla ja puskurit seinässä. Toisaalta sukeltaminen kannattaa lopettaa, kun ollaan pohjalla.

Kun eduskuntapuolueet (Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta) sopivat tänään niin sanotun velkajarrun käyttöönotosta, sovinnon merkitys oli lähinnä symbolinen ja signaloiva.

Velkaantumisen hillitsemisessä ei ole tietenkään mitään vikaa, mutta se alkaa aivan liian myöhään toimiakseen toivotusti. Jarruvalot loistavat nyt punaisina, mutta sopeuttamisen menetelmät, toisin sanoen jarrulevyt ja -palat, räjähtävät kuin formuloissa, ja poljin menee pohjaan kuin lehmän henkäys.

Puolueiden oli helppoa päästä sopuun, sillä velkajarrun käyttöönotossa päätettiin vain tavoitteesta mutta ei keinoista. Politiikan liikkumatilaa nykypoliitikkojen omatoiminen itsejarrutushanke joka tapauksessa kaventaa – ja samalla myös kansan mahdollisuuksia valita puolueiden kesken. Lisäksi tulevilta poliitikoilta vedetään jarrulailla matto alta, ja valtaa valuu ulkoparlamentaariselle Talouspolitiikan arviointineuvostolle.

Virallisen nuhdesaarnan eli ”EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen” mukaan valtion velka saisi olla enintään 60 prosenttia BKT:stä ja vuotuinen budjettialijäämä korkeintaan 3 prosenttia BKT:n arvoon verrattuna. Suomen valtion velkasuhde on nyt 86,9 prosenttia (lähde).

Petteri Orpon (kok.) ja Riikka Purran (ps.) aloitteesta sovittu velkajarru vaatii nyt velkasuhteen painamista 40 prosenttiin vuoden 2080 paikkeilla! 

Totuuden nimissä on sanottava, että tavoite on täysin epärealistinen.

Läntisten maiden taloushistoriassa ei ole näyttöä puolen vuosisadan mittaisten taloussuunnitelmien toteutumisesta, ja huvittavaa asiassa on myös sopimukseen sisältyvä siirtymäaika, jonka vuoksi jarru ei velvoittaisi Petteri Orpon omaa hallitusta. Porvarit antoivat suurituloisille täysin perusteettomat ja valtion tulopuolta näivettävät veronkevennykset ja lukitsivat sen jälkeen poliitikkojen kädet hamaan tulevaisuuteen.

Tavoitteessa pysyminen vaatisi yhden prosenttiyksikön sahaamista pois velkasuhteesta monen vuosikymmenen ajan, mikä tarkoittaisi ylijäämäisten budjettien tekoa vuodesta toiseen.

Valtiontalouden pitäisi siis leipoa jostakin joka vuosi miljardeittain voittoa, jolla vanhat velat ja niiden korot hoidettaisiin.

Vertailun vuoksi Suomen valtio tekee tänä vuonna lisävelkaa 43,8 miljardia euroa, josta nettovelkaa on 14,3 miljardia, eli enemmän kuin Marinin (sd.) hallitus teki yhtenäkään vuonna. Toisaalta vihervasemmistolainen hallitus ja sen edeltäjät loivat Suomen valtiolle suuria pysyväisluonteisia menoja muun muassa humanitaarisella maahanmuutolla ja ympäristönsuojeluvelvoitteilla.

Velkajarruun tarttuminen kertoo Orpon hallituksen sopeuttamistoimien täydellisestä epäonnistumisesta.

Sopeutuksia on tehty sosiaaliturvaa leikkaamalla, mikä on hyydyttänyt kotimaista kysyntää, kun köyhät eivät käy kaupassa. Hyvätuloisten verohelpotukset puolestaan makaavat pankkitileillä, ja ihmisiä syytetään liiallisesta säästämisestä. Tosiasiassa joka neljännelle suomalaiselle ei ole jäänyt säästöön mitään, ja hallitus on aikaansaanut keskimäärin 100 uutta työtöntä joka päivä toimikautensa ajan.

Hallituksessa ei ole ymmärretty talouden keskinäisriippuvuuksia. Etenkin asumistuen leikkaukset ja myöntöehtojen kiristykset runtelivat pahoin rakennusteollisuutta ja sen alihankkijoita, asukkaiden itsensä lisäksi (aiheesta täällä).

Sangen tyhmää oli alkaa laskea myös Valtion asuntorahaston korkotukemat lainat osaksi julkista velkaa (aiheesta täällä). Sillä tavoin valtion laskennallinen velkataakka on kasvanut 5,9 prosenttiyksiköllä (suhteessa BKT:hen), vaikka korkotukilainat eivät oikeasti ole valtion lainoja vaan takauksia, eikä takauksia ei ole juuri koskaan jouduttu maksamaan vuokra- ja aso-yhtiöille.

Toinen suuri virhe laskentatavan muutoksessa oli, kun eläkerahastot vuonna 2024 poistettiin valtion nettovarallisuudesta, vaikka ne valheellisesti luettiin valtion varoiksi, jotta BKT-velvoite saatiin täyttymään euroon liityttäessä 1990-luvulla. Hulluinta oli, että VVM itse pyysi uusinta muutosta ja siten suorastaan aneli raippaa itselleen ja kansalaisille, vaikka valhe kelpasi EU:lle, kun Suomea kammettiin euroalueen jäseneksi.

Velkajarrulla hallitus ja opposition majoriteetti sopivat nyt vieläpä EU:nkin talouskuria ahtaammasta viitekehyksestä tuleville vuosikymmenille. Säästämisintoa siis on kyllä, mutta innokkuus saapuu myöhässä kuin joulupukki vappujuhliin.

Kirjoitin EKP:n velkaelvytyksen tuhoisuudesta, miinuskorkojen velkaannuttavista vaikutuksista ja euron valuvioista jo täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä, mutta näkemyksilleni naurettiin tai niitä ei kuultu ollenkaan. Asioiden teoreettisia puolia käsittelin muun muassa täällä, ja kontroversiaalini euromyönteisille talousoppineille esitin täällä ja täällä. Neljä tietä kurimuksesta vapautumiseen esittelin täällä ja keinot täällä. Analyysini kriisien syöksykierteestä löytyy täältä.

 

Jarrukengät savuavat myös kysynnässä ja kulutuksessa 

Lähitulevaisuudessa käyttöön otettava velkajarru pahimmillaan heikentää valtiontaloutta enemmän kuin vahvistaa sitä, sillä kaikkeen sopeuttamiseen, kuten juuri leikkaamiseen ja verojen kiristämiseen, liittyy rekyylivaikutus.

Velkajarrulla on samanlainen kaksisuuntainen vaikutus kuin korkojen nostolla. Yhtäältä koronnostot voivat hillitä inflaatiota, kun rahan määrä markkinoilla vähenee, mutta toisaalta koronnostot myös kiihdyttävät inflaatiota, kun tuotantokustannukset ja sitä kautta hinnat nousevat (aiheesta täällä ja täällä). Olennaista olisi löytää tasapaino näiden kahden välillä.

EKP:n sanelema keskuspankkikorko ei ole koskaan optimaalinen kaikkien euroalueen kansantalouksien kannalta, mutta yhteisellä rahapolitiikalla valtiot on sidottu keskuspankin orjuuteen. EU ja euroalueen valuviat ovat keskeisiä syyllisiä Suomen ulkomaankaupan taseiden epätasapainoon ja sitä kautta valtion velkaantumiseen. Kirjoitin jo 2000-luvun alkupuolella, että toistaiseksi kannatus eurosta irtautumiseen ei riitä, ja kun kannatusta on tarpeeksi, olemme niin syvällä, että eroaminen ei ole enää mahdollista.

Liian myöhään ja liian kireälle vedetty velkajarru voi romuttaa Suomen julkisen talouden lopullisesti, kun koneesta loppuu höyry kokonaan, ja ollaan syvenevän kierteen äärellä.

Perusturvan leikkaukset heikentävät kotimaista kysyntää ja rapauttavat kansaa, mikä voi näkyä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeen kasvuna. Veronkiristykset hyydyttävät kuluttamista nekin. 

Pahimmillaan jarru leikkaa kulutuksen ja talouskasvun pois, siis juuri sen, joka valtiontalouden hoitamisen keinoista on tehostamisen ohella jäljellä, kun muut keinot, eli velanotto, verotus ja leikkaaminen on jo käytetty.

Leikkaamalla aiheutettu ostovoiman aleneminen pudottaa asuntojen hintoja ja leikkaa niissä olevan arvon pois. Kun suuri osa kansalaisten varallisuudesta on asunnoissa, tämä merkitsee kansallisen varallisuuden ja vakuusarvojen tuhoutumista ilman silminnähtäviä drooni-iskuja ja pommituksia.

Ainoa keino valtionvelkojen hoitamiseen niin Suomessa kuin muissakin Euroopan entisissä hyvinvointimaissa (eli nykyisissä kehitysmaissa) taitaa olla akordi, eli julkisten velkojen anteeksi antaminen. Tämä voisi käydä päinsä keskuspankkivelkojen osalta. Noin 40 prosenttia Suomen valtion veloista on keskuspankkiluottoja, jotka voidaan kirjata keskuspankin taseeseen ikuisina roskalainoina. Koron niistä saa valtio itse, koska ne ovat valtionpankin luottoja.

Akordi tai velan hävittäminen keskuspankin taseesta olisivat perusteltuja ratkaisuja, koska vuoden 2008 finanssikriisistä ja viimeistään koronakriisistä asti keskuspankit kautta maailman ovat muutenkin ottaneet rahamarkkinat haltuunsa käyttäen rahaprintteriä.

Keskuspankin jakaman helikopterirahan osalta valtion veloista ei tarvitse olla niin hirveän huolissaan, kuin poliittisessa retoriikassa väitetään. 

Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman kirjoitti jo vuosia sitten New York Timesiin artikkelin Nobody understands debt ja tarkoitti muun muassa, että ihmiset eivät yleensä ymmärrä luotottamisen olevan kaiken talouden primus motor.

Siihen perustuu väite ”money is debt”, jonka voisi kääntää ”varallisuus on velkaa”.

Olennaista on, että velkapääomalla rakennettaisiin jotakin pysyvää ja tuottoisaa, kuten bluffiin perustuvalla fiat-rahalla on tehty teollistumisen aikakaudelta asti, eikä myöskään helikopteriraha valuisi syömävelaksi. 

Kansainvälistä sympatiaa Suomelle ei ilmeisesti kuitenkaan heru, koska EU todennäköisesti rajoittaa tai lopettaa tukipakettipolitiikkansa juuri silloin kun Suomi romahtaa Kreikan ja Espanjan tasolle, ja maamme olisi aika ojentaa kätensä Brysseliin ja Frankfurtiin.

Sieltä suomalaiset kerjäläiset ohjattaneen ”liiallisen alijäämän menettelyyn” ja IMF:n ruoskinnan alle, vaikka EU ja sen euroalue ovat itse syypäitä julkisen taloutemme rampauttamiseen jatkuvalla aneiden kiskonnallaan ja vahvan euron sekä korkean koron politiikallaan.

Vertailun vuoksi, pieni on vielä Suomen valtion velka, sillä rikkaana pidetyn Yhdysvaltojen valtionvelka on 37 300 miljardia dollaria, eli asukasta kohti noin 109 000 dollaria, kun Suomen vastaavat luvut ovat 183 miljardia euroa ja asukasta kohden 32 300 euroa. Tosin USA:n varallisuusaste ja suoritumiskyky ovat huomattavasti parempia. EU:n sisäisessä vertailussa Suomi sijoittuu nettovelan puolesta edelleenkin hyvin, mutta kuritustoimet suunnataan jostakin syystä etupäässä Suomeen (aiheesta täällä).

Velkajarru tekee Suomesta Singaporen ja SDP menetti pelin

Velkajarru voi olla myös poliittisesti kohtalokas, kasvua jarruttavan ominaisuutensa lisäksi. Itsepetos on petoksista pahin, sillä syyllinen on paikalla koko ajan.

En ilahtunut lainkaan eräiden vasemmistoliittolaisten tavasta vastustaa esimerkiksi NATO-konsensusta eduskunnassa, mutta tässä velkajarruasiassa Vasemmistoliitto oli varmasti puolueista rehellisin ja totuudenmukaisin.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, millä metodeilla ja instrumenteilla tuota velan supistamistavoitetta lopulta edistetään. 

Kun pelkkä käsijarrukäännöksen tekeminen (velkasuhteen taittaminen ja velkaantumisen pysäyttäminen) tekee kipeää, kuinka mahdotonta onkaan tehdä ylijäämäisiä budjetteja?

Täysin mahdotonta, ainakin leikkaamalla.

Sen jälkeen Suomessa ei olisi enää julkista terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa eikä maksutonta koulutusta, ja maassamme kukoistaisi ainoastaan ruumisarkkuteollisuus.

Amerikkaa Suomesta ei sillä tavalla tulisi, vaan Singapore. Yhdysvalloissa kun on vielä edes jonkinlainen julkinen ja osittain maksutonkin terveydenhuolto ja peruskoulutus, työttömyysturva ja sosiaaliturva, toisin kuin Singaporessa.

Singaporen malli on Kokoomuksen tavoite Suomelle. Singaporessa ei ole nimittäin minkäänlaista työttömyys-, sosiaaliturva- eikä eläkejärjestelmää, vaan kaikki perustuu yksilön omaan etukäteissäästämiseen niin sanotuille sosiaaliturvatileille. (Jälkikäteissäästämistä sanottaisiinkin kansalaisten henkilökohtaiseksi velkaantumiseksi.)

Todennäköisesti velkajarru on jäävä samanlaiseksi poliittiseksi Pinokkioksi kuin Juha Sipilän (kesk.) aikoinaan mainostama ”kilpailukykyloikka” ja tajunnan räjäyttävä ”yhteiskuntasopimus”, jonka hän keksi kai Jean-Jacques Rousseaulta. Niitä ei muistane enää kukaan.

Mutta tuleviin eduskuntavaaleihin velkajarrulla on merkitystä. Merkitystä on erityisesti sillä, millä keinoilla velkajarrun kahvasta ryhdytään vetämään.

Kun gallupeja johtava SDP meni velkajarrusopimukseen mukaan, se livahti Kokoomuksen povitaskuun samalla tavalla kuin Perussuomalaiset kesän 2023 hallitusneuvotteluissa, joissa persut pettivät äänestäjänsä ja vaalilupauksensa (”perusturvasta ei leikata”) pahan kerran.

Harmonian havina kertoo nyt, että kulissien takana puuhataan kolmen suuren hallitusta. SDP on seuraavassa hallituksessa kuitenkin vain, jos se voittaa vaalit ja saa hallituksenmuodostajan tehtävän sekä naaraa perässään Kepun ja Kokoomuksen. Näin ei välttämättä käy, koska leikkauksista kärsineiden demarien kylki vuotaa Vasemmistoliittoon, ja SDP jää vaaleissa kakkoseksi, kuten viimeksikin.

Myös Keskusta taipui Kokoomuksen ja Perussuomalaisten velkajarruehdotukseen, koska Kepu himoaa seuraavaan hallitukseen. Todennäköisesti käykin niin, että nykypohja jatkaa täydennettynä Kepulla, jonka kannatus nousee saman verran kuin Perussuomalaisten romahtaa perusturvaleikkausten vuoksi.

 

Velkajarrun vaatimat leikkaukset voivat repäistä yhteiskuntamme kahtia

Velkajarru tarkoittaa siirtymistä kahden kolmasosan diktatuuriin, jossa työssä käyvä kansanosa menestyy kohtalaisesti ja yksi kolmannes vedetään kokonaan kölin alta.

Solidaarisuuden vuoksi seuraavan hallituksen pitäisi hakea sopeutukset ansiotuloveron korotusten ja korkeiden työ- ja virkamieseläkkeiden leikkaamisen suunnalta, mikä ei tietenkään käy Kokoomukselle.

Totuus on, että mikäli on jatkuvia ansiotuloja, on varaa myös maksaa veroja. Tyhjästä ei voi ottaa. Nyt olisi palkansaajien vuoro kärsiä.

Hyvätuloisten hunajaiset ansiotuloveron alennukset ovat olleet tähänkin asti virhe, sillä niillä ei ole ollut kansantalouttamme elvyttävää vaikutusta ylimäärän päädyttyä ulkomaanmatkoihin, tuontiluksukseen ja rahastoihin. Työeläkepommi puolestaan on rakennettu valheellisten lupausten varaan, joita ei voida kattaa mistään rahastoista eikä verovaroista, joten työeläkkeiden leikkaaminen on yhtä välttämätöntä kuin eläkeiän korottaminen.

On myös aika leikata pelkästään säilyttävistä yritystuista ja maataloustuista. Maatalousyrittäjät eivät ole koskaan maksaneet kunnolla veroja laittaessaan lähes kaikki menonsa maatilatalouden poistoihin, ja tuloistaan noin puolet ovat tukia.

Olisi lopetettava myös pörssin ulkopuolisista osakeyhtiöistä maksettavien osinkojen verohuojennukset, sillä vastaavia helpotuksia ei ole esimerkiksi yksityisillä metsänomistajilla ollenkaan. Metsien uudistamiseen tarkoitetut Kemera-tuet valtio lopetti kokonaan vuoden 2023 lopussa, vaikka se lailla pakottaa istuttamaan metsät hakkuiden jälkeen. Kuitenkin puun kasvamista joutuu odottelemaan noin sata vuotta, ja valtio vie pääomatuloista 30 tai 34 prosenttia, mutta jatkuvaa vuosituottoa tekevien listaamattomien osakeyhtiöiden pääomatuloja kohdellaan silkkihansikkain.

Varallisuusveroja ja pääomatulojen verottamista en kuitenkaan priorisoi, sillä omaisuuden pois verottaminen tarkoittaa köyhdyttämistä ja perustuslaillisen omaisuudensuojan vaarantamista. Vertailun vuoksi esimerkiksi asumistuen poistaminen omistusasukkailta oli monelle työttömäksi joutuneelle omistusasukkaalle 100 prosentin varallisuusvero, josta monet varmasti hirttäisivät valtiovarainministerin. 

Valtion pitäisi hakea säästökohteensa sellaisista menoista, jotka eivät ole Suomen kansalaisten ja valtion ydintoimintojen kannalta välttämättömiä.

Niitä ovat byrokratia, sukkapuikkoneuvostot, kehitysapu, maahanmuuttokulut, kotouttamisteollisuus ja yleinen vihersosialismi, kuten ilmastonsuojeluvelvoitteet, asunto- ja rakentamisdirektiivit, metsiensuojelumääräykset, hiilinieluhysteria ja kaikki muu etenkin energian hintaa nostanut puoskarointi, joka on heijastunut monen asian kallistumiseen ja runnellut maatamme tavoilla, joista kirjoitin muun muassa täällä ja täällä.

Koko sosiaaliturvajärjestelmämme pitäisi korvata yksitasoisella, tasasuurella ja juustohöylätyllä työttömyysturva-, eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmällä, joka olisi negatiivisen tuloveron kaltainen ja painotettu asuinpaikasta johtuvalla luokituksella.

Se poistaisi korkeat työttömyyspäivärahat ja työeläkkeet ja toisaalta nostaisi perusturvan riittävälle tasolle, jotta sen lisäksi ei tarvittaisi sen enempää asumistukia kuin toimeentulotukekaan, joka yhdessä varattomuusehtojensa kanssa on pahiten köyhyyteen kannustava loukku.

Olen luonnostellut perustulon kaltaisen dynaamisen perusturvamallin jo teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 2. uud. p. 2010, 3. uud. p. 2015), ja palaan asiaan myöhemmin tänä syksynä.

 

Aiheista aiemmin

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa (2023)

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa! (2023)

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina (2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään (2023)

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta (2023)

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille (2023)

Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia (2024)

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra? (2024)

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan (2024)

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla (2024)

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit (2025)

Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat (2025)

Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa! (2025)

Korko alas (2025) 

Miten valtion velkaantuminen lopetetaan? (2011) 

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia (2011) 

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset (2011)  

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä (2014)  

Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka? (2016) 

Sixten kuin ”sixteen” (2016) 

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa (2018) 

EKP:n elvytystoimet ovat talouden paukkumaissia (2019) 

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika (2020) 

Viimeinen sammuttaa valot (2020) 

Macho-kauppa

Vihreillä ilmastopastoreilla on syytä huoleen, sillä Donald Trump uhkaa särkeä Suomesta tilaamillaan jäänmurtajilla nekin viimeiset napajäät, joita ilmaston kuumeneminen ei sulata.

Yhdestätoista aluksesta vain neljä rakennetaan Suomessa. Valmistaapa ne lopulta Helsingin, Turun tai Rauman telakka (kuten nyt näyttää), suomalaista osaamista valuu mallikappaleiden mukana ulkomaille.

Asian voi sanoa niin, että Stubb ja hänen kauppakomppaniansa myivät suomalaisen jäänmurtajaosaamisen Amerikkaan, jossa tietotaito voidaan hyödyntää teollisten resurssien puolesta tehokkaammin, ja Suomi saa yhdysvaltalaistoimijoista ylivoimaisen kilpailijan.

Diili muistuttaa Toyotan metodia. Japanilaisinsinöörit kävivät takavuosina Mercedes-Benzin tehtailla Saksassa ja muina miehinä teollisuusvakoilivat tuotantolinjojen menetelmät kopioiden ne omiin tuotantolaitoksiinsa. Juuri siksi Toyotat lähtevät käyntiin ”kuin palmun alta” ja ovat katsastustilastojen parhaimmistoa jopa esikuviensa ohi.

Trumpilla voisi olla varaa ostaa miljardien murtajat vaikka Floridan takapihalleen, mutta valtion piikkiin ei majesteettikaan voi ostaa mitään yksin. Vaikka poikkeuksellisen päätöksen ulkomaisesta hankinnasta tekeekin Yhdysvalloissa presidentti, aiesopimuksen realisoimiseksi tarvitaan sekä kongressin rahoitussuostumus että tilauksen osapuolten nimet. 

Sikäli kuin Turun ja Helsingin telakat pääsevät tilauksista osille, kaupat tehdään saksalaisen tai kanadalaisen yhtiön kanssa. Meyer Turku on saksalaisessa omistuksessa ja Helsingin telakka kuuluu kanadalaiselle Davielle, joka suunnittelee rakentavansa osan aluksista Teksasissa. Rauman telakan kumppani yhdysvaltalainen Bollinger (ei samppanjaa) puolestaan aikoo rakentaa osan murtajista Louisianassa.

Kyllä näistä tilauksista jotakin myös Suomeen valuu, mutta enimmäkseen vain työpaikkojen ja alihankintojen muodossa. Pääomaomistajat hilloavat liikevoitot ulkomaille. Siinä mennään ritisevillä jäillä.

Trump kehui diiliään edulliseksi, ja Stubb vastasi TV-kuvassa, että saitte murtajat puoleen hintaan ja puolessa siitä ajasta, jonka rakentaminen kestäisi muualta tilattaessa. Yksityiskohtaisten hintatietojen puuttuessa kaupan kannattavuus yhtiöille jää arvailujen varaan.

Menettely ei poikkea Kekkosen-aikaisesta kompensaatiokaupasta, jolloin suuria diilejä tehtiin poliittisella huipputasolla, mutta ilmansuunta oli toinen. Liikemiehet lyllersivät kylkimyyryä liideriensä varjossa, ja kauppojen tarkoitus oli saada poliitikoille sulkia hattuun. Ensin tehtiin kauppoja, ja sitten pohdittiin hintaa – ja mitä ostettaisiin tai myytäisiin. 

Suomi ostaa Yhdysvalloista aseita jäänmurtajakauppojen kokonaisarvoa suuremmilla summilla. Murtajatilauksen kokonaisarvoksi on esitetty noin 5,3 miljardia euroa, kun taas pelkkä F-35-kauppa maksoi kaksin verroin. Kauppatasetta tilaus tasoittaa, mutta kyynisesti katsellen lasi on puoliksi tyhjä. Jäitä siis siihenkin lasiin.

Ei ole epäilystäkään, etteikö murtajakaupalla olisi vahvaa vertauskuvallista merkitystä. Se hitsaa Suomea ja Yhdysvaltoja yhteen ja hillitsee täällä koettavaa turvattomuuden tärinää. Kyseessä on todellinen macho-kauppa, jota sopii juhlistaa ”Keltaisen jäänsärkijän” sanoilla.

Pulaa tulee kuitenkin varsinaisista levyseppähitsaajista. Suomesta ei löydy sellaisia työläispataljoonia, jotka kykenisivät Yhdysvaltain tilaukset toimittamaan, kun telakoiden tilauskirjat ovat täynnä, amisviikset eivät ole muodissa ja 70 prosenttia nuorista käy jonkinlaista ”korkeakoulua”.

Siitä Petteri Orpo (kok.) saanee jälleen aiheen imaista Suomeen kiinalaisia, bulgarialaisia ja muita iskurityöläisiä, joiden ansiotulot valuvat ulkomaille, eikä työpaikoilla pärjätä olematta itämaisten kielten dosentteja. Tässä joudutaan suorastaan ahtojäihin.

Kukaan tuskin haluaa telakoille myöskään paikallisen sopimisen neuvottelukuntaa, valtakunnansovittelijan sivutoimistoa tai häirintäyhdyshenkilöiden kaaderia päivystämään ukrainalaisten sotapakolaisten laajasti paheksuttua hyväksikäyttöä.

Suomalaisten pikavierailu Valkoisessa talossa jäi seremonialliseksi diilin sinetöimiseksi. Symbolisena eleenä se tyydyttää kotimaista poliittista älymystöä, vaikka toisella kädellään Trump on hukuttamassa Euroopan maiden talouksia poskettomiin NATO-vaateisiinsa. USA-riippuvuus voi olla sekä U että M.

After down -fiiliksistä huolimatta on myönnettävä, että Alexander Stubb veti jälleen roolinsa Diili-show’ssa niin mallikelpoisesti, että häntä voisi ajatella Yhdysvaltain varapresidentiksi tai Trumpin manttelinperijäksi, ellei suomenruotsalainen syntyperänsä estäisi.

Myös pääministeri Petteri Orpo ja ulkomaankauppaministeri Wille Rydman (ent. kok., nyk. ps.) strippasivat ja larppasivat sivunäyttämöillä osansa oikein hyvin.

Pienet punakynät ovat tosin iloinneet sossumediassa, että Sanna Marinin (sd.) ponnistusten hedelmiähän tässä korjataan! Marinin hallitus kyllä liimasi Suomen onnistuneesti NATOon, mutta pitkin hampain, ja suhteet Yhdysvaltoihin lämmitti Niinistö.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus puolestaan päätti F-35-kaupan ja sen teollisen yhteistyön (industrial participation) velvoitteet, kun taas vasemmiston neropatit vastustivat tuotakin hankintaa viimeiseen asti. Varsinaisia vastakauppoja ei tuolloin velvoitettu tekemään, joten kyllä kunnia ja vastuu jäänmurtajakaupoista kuuluu Stubbille ja Trumpille.

Kiihottavin kysymys on edelleen huomiotta: toimisivatko jäänmurtajat dieselillä, LNG:llä vai ydinvoimalla, vai jollakin muulla?

Haiskoon tehdas, leipää tuo se vain! Näin joka tapauksessa pelastuu muutama telakan lähellä oleva ravintola, ja suut ovat täynnä pullaa.

Voidaan lopulta kysyä, mitä Trump jäänmurtajalaivastollaan tekee. Laittaako hän kannelle kanuunoja? Suunnitteleeko hän Grönlannin annektoimista tai drill baby -unelmansa ekspansoimista arktisille napa-alueille?

Tässä maailmassa pitäisi murtaa muitakin jäitä. Kehitysmaassahan tässä selvästi eletään, kun ainoa valonpilkahdus on Amerikan-apu ja teknis-immanentti konekauppa.

Kenenkään ei myöskään pitäisi haksahtaa niihin kognitiivisiin virhepäätelmiin, jotka houkuttelevat olettamaan, että Suomi on jotenkin Yhdysvaltain presidentinhallinnon suosiossa. Ei ole. Valtioilla kun ei ole fiiliksiä ollenkaan vaan pelkkiä intressejä. Trumpin USA on toiminut opportunistisesti ja jopa saalistavasti, kuten Ukrainan mineraalidiilistä muistetaan. Jäänmurtajia ei ostettu täältä siksi, että Suomi on Suomi, vaan siksi, että vähän kilpaillulla alalla ei ollut paljoa tarjontaa. Ja aivot vuotivat Amerikkaan.

Kyseessä oli eräänlainen onnenkantamoinen eikä näyttö Suomen taloustrendien lähtemisestä lentoon. Siten se todistaa taloushistoriallisesta opetuksesta, joka on: hallitustemme sisäpoliittisilla sopeutus- ja työmarkkinatoimilla on ollut hyvin vähän vaikutusta julkisen talouden tilaan, ja asiat ovat korjaantuneet vasta ulkomaisten vaikutusten kautta.

Korko alas

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde kävi Helsingissä ja jakoi talousviisauttaan kaduilla.

Kansalaisten lähestymisyritykset ja ”suomalaiseen sisuun” vetoaminen eivät menneet nappiin, koska EKP on tarjonnut suomalaisille kylmää kyytiä.

Korkea keskuspankkikorko on hyydyttänyt Suomen taloutta niin, että työttömyysluvut ovat kaksinumeroiset. Siinä häviämme vain Espanjalle. Investoinnit ovat jumissa, ja jopa oliiviöljymaa Kreikan talous kasvaa kohisten.

MTV3:n Jaakko Loikkanen on kyllä mukava toimittaja, mutta Lagardea tentatessaan hän ei oikein saanut suustaan sitä keskeistä kysymystä, joka on: milloin EKP pudottaa ohjauskorkoaan? Juuri korkea keskuspankkikorko on syynä siihen, miksi Suomen talous ei kasva.

Lagarden vastaukset olivat kautta linjan vääriä. Lainojen korkea korkotaso ei pelkästään hillitse inflaatiota vaan myös kiihdyttää sitä, kun tuotantokustannukset ja sitä kautta hinnat tuppaavat nousemaan (aiheesta täällä). Inflaatio on jo talttunut, eikä se alun perinkään johtunut paljosta löysästä rahasta vaan alkutuotannon, etenkin energian, kallistumisesta. Näin ollen rahan saatavuuteen vaikuttaminen korkotasoa korottamalla on ollut väärä väline.

Myös euron pönkittäminen muita valuuttoja vastaan on ollut Suomelle tuhoisaa. Euroalue ei kaipaa ”luottamuksen lisäämistä”, sillä myöskään kilpailijavaluutta dollari ei nauti laajaa luottamusta.

Suomen vientialoista esimerkiksi metsäteollisuus kärsii euroalueen jäsenyydestä, kun euron kurssi on korkea, ja kilpailijamaa Ruotsi pystyy myymään samaa tavaraa halvemmalla kuin Suomi nimenomaan oman kruununsa ja rahapolitiikkansa ansiosta. Ruotsin taloudella ei mene paremmin siksi, että siellä maahanmuuton haalimisessa on onnistuttu, vaan siitä huolimatta. Ruotsin taloudella menee paremmin, koska Ruotsi ei ole euroalueen talutusnuorassa.

Kymmenet ja taas kymmenet hulluudet riivaavat EU:n politiikkaa, ja isänmaalliset EU-kriitikot lavastetaan valtavirran medioissa pöyristyttävästi ”Venäjä-mielisiksi”, ikään kuin yhden pahan vastustaminen olisi toisen pahan puolustamista. EU:n harjoittama riistokapitalismi on kuitenkin todellisuutta, jota se toimeenpanee saattamalla taloudelliselta, teolliselta ja väestölliseltä rakenteeltaan täysin erilaiset kansantaloudet näennäisesti samalle viivalle.

Siinä kilpailutuksessa vahvimmat voittavat. EU-johteisen hankintalain vuoksi ei julkisissa hankinnoissa saa suosia kotimaisia toimittajia, mikä näkyy muun muassa Helsingin kaupungin äskettäin solmimassa ratikkakaupassa, kun 270 miljoonan arvoiset raitiovaunut tilattiin sveitsiläis-puolalaiselta valmistajalta kajaanilaisen tehtaan sijaan. EU:n Euphemia-sähkömarkkina-alueen vuoksi Suomi myy halvemmalla sähköä kuin ostaa ulkomailta (aiheesta täällä). Hulluuden tivolista on helppo poimia esimerkkejä.

EU on romuttanut Suomen talouden anastamalla itsenäisen rahapolitiikkamme ja velkaannuttamalla valtiotamme tukipakettipolitiikalla, jäsenmaksuilla, kalliiksi käyvillä ilmastonsuojeluvaateilla sekä asunto-, energia- ja metsädirektiiveillä. Nyt EU puuttuu Suomen sisäpolitiikkaan vaatien 9,9 miljardin sopeutuksia myös ensi vaalikaudelle. Saman verran ottaisi NATOn koura. Mistä se kaikki voidaan tuottaa tai säästää?

Syyllisiä on kaksi: universaali vihersosialismi ja internatsismi, eli verkottuminen kansainvälisiin sitoumuksiin. Viherhihhulit ja rahahihhulit.

Lagarden politikointi on tyypillistä monetaristista politiikkaa, joka syövyttää suhdanneherkkiä pieniä talousalueita, kuten Suomea.

Pahiten korkea korkotaso runtelee velkaisia kuntia ja Suomen valtiota, joka on korviaan myöten veloissa, jopa niin, että velkaa joudutaan tekemään paitsi vanhojen velkojen hoitamiseksi, jo korkojenkin maksamiseksi, jolloin syntyy emissiotappiota, ja velkapääomaa joudutaan kasvattamaan lainojen nimellisarvon ohi.

Tämä kierre on upottava suo. Suunnitteilla oleva velkajarru, eli valtionvelan rajoittaminen lailla vaalikausien yli, ei auta, koska vika on kansainvälisten sitoumusten vaateissa. Ne kalvavat myös demokratiaa, kun kysytään, miksi käydä äänestämässä, jos menotaloudesta ja tulopuolesta on päätetty jo etukäteen. Petteri Orpon vaade velkasuhteen alentamiseksi 40 prosenttiin BKT:stä on täysin utopistinen, sillä se edellyttäisi ylijäämäisten budjettien tekoa kymmenien vuosien ajan. Saksassa velkajarrusta jouduttiin luopumaan asevarustelun hyväksi, ja sama pätee Suomeen.

EU:hun ja euroalueeseen liityttäessä Suomesta oli määrä siirtää ”vain vähän” päätösvaltaa Brysseliin, Strasbourgiin ja EKP:n päämajaan Frankfurtiin. Nykyisin valtaosa lainsäädännöstämme tulee EU:n pakottamana, ja loput vallasta on keskuspankilla.

Kansallista budjettivaltaa ei ole myöskään valtioiden välisen verokilpailun vuoksi, joten verotuloja ei voida liioin kartuttaa. Leikataan siis siitä mistä voidaan, eli sosiaaliturvasta, joka auliisti on jätetty kansallisen päätöksenteon piiriin.

Näin EU:sta ja euroalueesta on tullut Suomelle ja suomalaisille hyväjouhinen hirttoköysi. 

Lagarden sanankäytössä vilahtelevat ”sääntörikkuruus”, ”takaisin ruotuun” ja tietenkin ”kuriin saanti”. Entisenä IMF:n pääjohtajana hän muistuttelee mielellään myös EU:n tarkkailuluokalle laittamisesta, eli joutumisesta ”liiallisen alijäämän menettelyyn”.

Dominatar rouva kuikelo vetää samanlaista pingoitettua ja kireää talouspolitiikkaa kuin pääkomissaari paronitar Ursula von der Leyen EU:n yleispolitiikassa. Molemmat joutavat eläkkeelle.

Lagardea on kritisonut myös EKP:n oma henkilökunta, koska hän ei ymmärrä talouden keskinäisriippuvuuden ilmiöitä. Siinä pataporvarillinen talouspolitiikka ajaa mopedilla rotkoon. Se on samanlaista kuin Suomen hallituksen oletus, että leikkaaminen välttämättä säästää.

Ei se niin ole. Perusturvaleikkaukset hyydyttävät kotimaista kysyntää ja syventävät lamaa, kun taas perusturvaan investoiminen olisi hyvä elvytyskeino. Pienituloisten lantit käytetään kotimaisiin hyödykkeisiin, kun taas hyvätuloisten veronkevennykset valuvat tuontiluksukseen ja ulkomaisiin rahastoihin sekä osakkeisiin.

Julkisuudessa on viime aikoina pyöritelty levyä, jonka urakierteistä kipinöi sanomaa, että syy taantumaan on, kun kuluttajat eivät osta vaan kartuttavat säästöjään, tosin vain varakkaampi väki. Kansalaisia syyttämällä hallitus ja sen kovaääniset pyrkivät pakenemaan suhdannekilven taakse. Sitä ei pohdita, miksi eivät kuluta. Juurisyy ei ole luottamuksen puute. Luottamuspulan takana ovat työttömyys ja sosiaaliturvaleikkaukset, jotka ovat syöneet ostovoiman suurelta osalta kansaa. Siksi hintalappu on monille lantahippu.

Kolme julkisen talouden hoitokeinoa on jo käytetty. Velka on tapissaan, verotuksen kiristäminen johtaisi tuottojen vähenemiseen, ja leikattava on loppumassa, kun yritys- ja maataloustukiin ei kajota. Kurssin korjaamiseen jäävät talouskasvu ja työn tuottavuuden lisääminen.

Talouskasvua edistäisi korkotason laskeminen. Työn keskimääräistä tuottavuutta parantaisi tehostaminen, toisin sanoen huoltaavaan verkostoon liittyvän hoivatyön, matalatuottoisten elämäntapa-ammattien, valtiorahoitteisen järjestötyön ja byrokratian karsiminen sekä sellaiseen tuotantoon panostaminen, jossa tuotetaan markkinoille vaihtokelpoisia ja rahassa mitattavia arvoja.

Niin ei kuitenkaan tehdä. Sen sijaan nurkan takana vaanii velkapommin lisäksi eläkepommi, jota ei pureta leikkaamalla työeläkkeitä, vaikka pitäisi. Pylvästalon edessä huutaa muutoin 1,5 miljoonaa eläkeläistä ”näpit irti eläkkeistä”, ja hyvätuloiset poliitikot kuulevat heitä, sillä he haluavat pedata korkeat työeläkkeet myös itselleen. Nuoriso, jota asia koskee, potee puolestaan masennusta ja erilaisia dysforian muotoja maatessaan autismin kirjolla.

Vain jättiläismäinen sotainflaatio voisi hoitaa Suomen valtionvelat. Sittenpä olisi jotain, minkä päälle rakentaa. 

---

Päivitys 7.10.2025: Kirjoitusta on ajantasaistettu tiedolla Helsingin surkeasta ratikkakaupasta ja valtionhallituksen sekä opposition yhdessä suunnittelemasta velkajarrusta.

Aiheesta aiemmin

Miksi EKP:n koronnostot eivät hillitse inflaatiota vaan kiihdyttävät sitä? 

Kansainvälinen politiikka on mahdollisuuksien taidetta

Kuin syyttäjät seisomme aamussa ajan,

Ukraina ja Puola ja Suomi ja Viro,

tuli tuiskavi myös Lätin, Liettuan pajan,

yks meillä on yhteinen tunnus ja kiro,

me selvän nyt vaalimme raakuuden rajan,

kuin lieneekin valtioviekkaus sen siro,

näät Moskova pettää, on pettänyt ennen,

ja pettävi tuhanten vuosien mennen.

Eino Leino, Vapauden vilja, 1917 

 

Kansainvälinen politiikka on mahdollisuuksien taidetta, jossa ei sadassa vuodessa tapahdu enempää kuin viidessä päivässä, mutta viidessä päivässä voi tapahtua enemmän kuin sadassa vuodessa.

Katselin 18.8.2025 Ylen TV1:n suoraa lähetystä Washingtonista, jossa Donald Trump kokousti Volodymyr Zelenskyin ja eräiden Euroopan liiderien kanssa.

Trump levitti pari päivää sitten Alaskassa punaista mattoa vuosituhannen pahimmalle ryöstömurhaajalle Vladimir Putinille. Viime helmikuussa hän heitti Valkoisesta talosta ulos sodan uhrina ansiokkaasti sinnitelleen Zelenskyin lähetystöineen.

Ainoa syy, jonka vuoksi Euroopan poliittiset johtajat suostuvat Trumpin kanssa tällaiseen peliin, on että Trumpin poukkoilu ja kääntyily pelottaa heitä. Siksi he yrittävät olla mieliksi.

Katastrofien, pahimpien uhkakuvien ja yllätysten vältteleminen on johtanut nyt siihen, että rauhantunnustelut ovat lähteneet käsistä, ja ollaan olevinaan tyytyväisiä, jos ei käy hullummin.

Suomalaisten kansallista narsismia puhutteli varmasti se, että Suomen Alexander Stubb oli kelpuutettu Euroopan niin sanottujen suurvaltojen (Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Italia) johtajien kanssa samaan pöytään.

Tätä pidetään suosionosoituksena Suomelle, mutta ei missään muualla kuin Suomessa. Kansainvälisestä näkökulmasta se on normaalia, ja pohjoismaita olisi voinut edustaa vaikkapa Tanskan pääministeri.

Trumpilla on kyllä Stubbiin hellyttävä isä-poika-suhde. Se on melkein samanlainen kuin Putinilla on Trumpiin, jolla on taipumusta kutistua Putinin rinnalla, vaikka Putin on päätä lyhyempi.

Alexander Stubb sai puhua pöydän ympärillä ollessaan viimeisenä. Välillä Trump hukkasi ”Alexanderin” kokonaan kuin jonkun avustajan, vaikka hän istui Trumpin edessä. 

Trump sanoi Alexanderiaan ”nuoreksi ja voimakkaaksi”, ja Stubb kuittasi lupaamalla toistaa viestin vaimolleen.

Se olikin puheenvuorossa parasta.

Stubb on kyllä erinomainen presidentti ja liikkuu kansainvälisissä kehissä kuin kala vedessä, mutta en voi täysin torjua epäilystäni, kuinka viisasta Stubbin oli verrata Ukrainan asemaa Suomen tilanteeseen vuonna 1944. Stubb sanoi, että löysimme tuolloin ”ratkaisun”. Historiallinen tosiasia on, että emme löytäneet ratkaisua, vaan sen löysi Neuvostoliitto, toisin sanoen liitto, joka neuvoi ja lypsi sitten maatamme kuin naapurin lehmää.

On kieltämättä maireutta herättävää katsella televisiosta, kun joku suomalainen puhuu sujuvasti englantia Valkoisessa talossa. Mutta Stubbin rinnastuksessa taidettiin edetä tavalla style over substance, kuten I like ice cream -englannin kanssa usein käy. Kohteliaisuudesta lausutut rituaalipuheet voivat olla vaarallisia.

Vertailukohta oli suoraan sanottuna huono.

Suomi menetti viime sotien päätteeksi noin kahdeksasosan alueistaan. Sen sijaan Ukrainan sodan lopputuloksesta ei ole vielä päätetty.

Stubbin kannanotto voidaan helposti nähdä pohjustuksena sille, että rintamalinjat jäädytettäisiin nykyiselleen ja rauhansopimus solmittaisiin siten, että Venäjän valtaamat alueet liitettäisiin ja tunnustettaisiin osaksi Venäjää.

Erona Suomen ja Ukrainan välillä on, että Suomi oli toisen maailmansodan jälkeen yksin. Sen sijaan Ukrainalla ovat nyt tukenaan länsimaat, joten keskusteluja käydään vääristä asioista, kun puhutaan alueluovutuksista tai alueiden vaihtamisesta.

Venäjä pitää ilmeisesti koko Ukrainan aluetta omanaan ja katsoo voivansa ”vaihtaa” sen tyytymällä ”vain” Donetskin ja Luhanskin alueisiin, Krimiin ja maakäytävään Krimin alueelle. ”Alueiden” mukana menisivät tietenkin myös kulttuuri, ihmiset, eläimet, kodit, yritykset ja koko elämä.

Kyse ei ole pelkistä alueista. Venäjän peräämällä ”juurisyiden eliminoinnilla” on tarkoitus estää Ukrainan integroituminen länteen, mitätöidä Ukrainan valtiollinen suvereniteetti ja alistaa rajamaat omaan etupiiriin. Tarkoitus on myös kieltää rauhanturvaaminen Euroopan mailta. Kyse on valtavasta arvokonfliktista, joka ei voi ratketa edes piirtämällä karttoja uusiksi.

Tosiasiassa länsimaiden pitäisi vaatia Venäjää vetäytymään laittomasti valtaamiltaan Ukrainan alueilta kokonaan, Venäjän tuomitsemista kattaviin sotakorvauksiin ja Venäjän sotarikollisen hallinnon saattamista Haagiin tuomittavaksi.

Tämän pitäisi olla lähtökohta ja päämäärä, ja Yhdysvaltain antamien ”turvatakuiden” pitäisi varmistaa, että muussa tapauksessa Ukrainalle annetaan Moskovaan yltävät aseet.

Mikäli asiat etenevät nykyistä rataa, Venäjä katsoo voittaneensa sodan ja pitää sotatoimia jatkossakin kannattavina. Lihamylly pyörii, eikä länsimailla ole aavistustakaan, millainen vihollinen Putin on. 

Totuus on, että sodan voi lopettaa vain ja ainoastaan Venäjä, joka sen aloitti ja joka pitää sitä yllä, ja Ukrainan sotatoimet ovat pelkästään defensiivisiä tai preventiivisiä. Paikkaansa pitää lennokas huomautus, että Ukraina voi lopettaa sodan vain antautumalla, tosin niin ei ole järkeä tehdä.

Luultavasti Venäjä tekee vielä monta murhaavaa hyökkäystä ja parantelee asemiaan rintamilla sekä vaatii Ukrainan hallinnon vaihtamista, ennen kuin Putin tulee ulos bunkkeristaan. Venäjä ei suostu yhtään mihinkään, ennen kuin se häviää sodan ja sen on pakko.

Niin puolestaan käy vain, jos Kiina, Intia ja muut BRICS-maat vetävät Venäjältä tukensa. Kun on rahat loppu, tulee Putinillekin hoppu. 

Kremlissä luultavasti naureskellaan niin sanotuille länsimaille, joilla on ollut vaikeuksia saada ammutuksi rivinsä suoriksi. Putin on käynyt yhden miehen sotaansa Kiinan, Intian, Brasilian ja muutaman muun maan tuella, mutta eipä ole ollut sisäistä eripuraa.

Länsimaiden marssijärjestys on Trumpin pillipiiparoimana nurinkurinen. Yleensä tällaisia kokouksia ja tapaamisia valmistellaan diplomatian kulisseissa huolellisesti ja sana sanalta: perehtyen siihen, mitä on tarkoitus sopia. Päämiesten tapaaminen järjestetään lähinnä allekirjoituksia ja valokuvia varten.

Sen sijaan Trump luottaa omaan nerouteensa ja muutamaan kaveriinsa, koska haluaa keskittää valtaa itselleen ja näyttäytyä omnipotenttina sankarina. Hän haluaa Nobel-mitalin takkansa reunaa koristamaan, ja on ilmoittanut siitä.

Alexander Stubbissa on toki paljon hyvää hänen oivallettuaan Trumpin tavan viestiä. Uimalla Trumpin liiveihin Stubb voi pikkusormellaan ohjailla, mihin Trump puumerkkinsä pistää.

Mutta siinäkin mielessä kokoustaminen on lähinnä Diili-nimistä TV-showta. Viisaat sedät ja tädit koettavat keksinnöillään voittaa show-isännän luottamuksen ja suosion sekä tyydyttää aikuista vauvaa.

Trump näyttää olettavan, että kun kaksi ihmistä menevät samaan huoneeseen, he tulevat sieltä sopimuspaperi kädessään ulos.

Walter Benjamin sanoi aikoinaan, että fasismi on politiikan estetisointia, eli tekemistä ”taiteelliseksi”. Se on sitä nykyäänkin. Taiteilijat puolestaan ovat hasardimaisia poliitikkoja. Sen tiesi jo Platon.

Pahimmassa tapauksessa Trump taiteilee Yhdysvallat irti sotilaiden lähettämisestä rauhanturvaajiksi Ukrainaan ja sysää vastuun Euroopan maille, jolloin Suomikin voi joutua lähettämään sotilaitaan slaavien väliseen aseiden kalisteluun, ja olemme korviamme myöten lirissä.

Suomen osallistuminen Ukrainan rauhanpyrkimyksiin alkaa olla tapissaan, ja kansallisen etumme mukaista on välttää joutumasta millään tavalla Ukrainan ja Venäjän välisen sodan osapuoleksi. 

Puola on kieltäytynyt lähettämästä joukkoja Ukrainaan, Saksan pääministeri sanoi Washingtonissa Saksan aikovan samaa, ja Putin ei hyväksy Nato-joukkoja Ukrainassa, tosin asiaa ei ole häneltä kysytty.

Kokouksen tulokseksi jäi, että Zelenskyillä oli parempi puku, Yhdysvallat aikoo taata rauhaa ”koordinoimalla” ja Venäjä on saatu sidotuksi rauhanprosessiin, josta perääntyminen tarkoittaisi, että Putin tulisi puijanneeksi Amerikan-setää.

”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”, sanotaan lasten lorussa. Tässä tapauksessa Trumpille tuli mielistelyn hunajakakku. Tilanne on vääristynyt jo siksi, että rauhan välittäjä on tehnyt itsestään keskushahmon.

Hallitus jatkaa asumisoikeusjärjestelmän tuhoamista – Haso Oy vauhdittaa katastrofia vastikekorotuksilla

Kokoomuslainen asuntoministeri Sari Multala ilmoitti äskettäin, että hallituksen selvitys asumisoikeusjärjestelmän taloudellisesta tilanteesta ja mahdollisista ”ratkaisuvaihtoehdoista” on valmistunut.

Taasko?

Ei ole pitkäkään aika, kun aso-asian selvitys valmistui edellisen kerran. Sen tekijöiksi mainittiin asuntoministeri Kai Mykkäsen (kok.) kaverit Juhana Brotherus ja Matti Kuronen, jotka edustavat rahan ja tekniikan maailmoja, mutta yhtään yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa tuohon selvitystyöhön ei sisältynyt. Kirjoitin aiemmasta selvityksestä täällä.

Kaikkiin tehtäviinsä soveltumaton Sari Multala jatkaa edeltäjänsä Kai Mykkäsen hanketta asumisoikeusjärjestelmän romuttamiseksi.

Sen merkiksi hallitus lopetti uusien asumisoikeustalojen valtiontakuurahoituksen ja pilasi aso-talojen omistajayhtiöiden laatimat rahoittamissuunnitelmat täysin.

Mykkänen käytti verukkeena väitettään, jonka mukaan aso-järjestelmä on ”riskikeskittymä”.

Todellisuudessa yhtään aso-yhtiötä ei ole mennyt järjestelmän voimassaolon aikana nurin, eivätkä takaukset ole kaatuneet valtion maksettaviksi. Korkotuki puolestaan on ollut näennäistä, sillä korot ovat pitkäaikaisesti jääneet korkoleikkurin alapuolelle, ja nyt ne ovat jälleen voimakkaassa laskussa.

Nousseiden korkojenkin aikana aso-talojen rahoittaminen on ollut valtiolle halvempaa kuin vuokra-asumisen rahoittaminen, sillä aso-asukkaat tuovat mukanaan aso-maksun, eli 15 prosenttia rakentamiskuluista.

Brotheruksen & Kurosen selvityksessä parempaa vaihtoehtoa asumisoikeusmallille ei löydetty, eikä sitä ole myöskään uusimmassa ehdotuksessa. 

 

Hallitus itse on riskikeskittymä aso-asukkaille ja asumisoikeusyhtiöille

Nyt valmistuneessa selvityksessä, joiden tekijät ovat Raija Heimonen, Veera Holappa, Markus Lahtinen, Jeremias Kortelainen ja Jenna Siltala, ehdotetaan kolmea ”ratkaisua”. Oikeasti ne eivät ole ratkaisuja vaan osa hallituksen itse luomaa ongelmaa.

Ensimmäiseksi (1) mainitaan ”realisointimalli”. Sillä tarkoitetaan asumisoikeusyhtiön ”vapauttamista” aso-lain mukaisista käyttö- ja luovutusrajoituksista, ts. elinikäisistä asumisoikeuksista. Koska kyseiset ”rajoitukset” ovat aso-asukkaiden keskeisiä ja perustuslakivaliokunnan sekä oikeuskanslerin toteamia perusoikeuksia, rajoituksista vapauttaminen olisi asukkaiden vapauttamista oikeuksistaan.

Mikäli asumisoikeuksien mitätöimiseen johtava kiertotie avattaisiin omistajayhtiöille, ne hakeutuisivat varmasti pikavauhtia konkursseihin tai saneeraukseen voidakseen realisoida aso-asukkaiden yhtiöille maksaman kiinteistömassan ja kaupata asunnot uusien omistajien ja vuokrayhtiöiden eduksi.

Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry on vastustanut asukkaiden vuokralaistamista sinnikkäästi ja tuloksellisesti ja torjunut päättäväisesti myös mahdollisuuden, että asuntoja tarjottaisiin aso-asukkaiden ostettaviksi, eli maksettaviksi toiseen kertaan, ja tällä kerralla kovalla pankkilainalla. 

Toisena (2) keinona kokoomuslaisessa selvityksessä mainitaan juuri omaksi lunastamisen vaihtoehto, joka ei ole vähävaraisille aso-asukkaille vaihtoehto ollenkaan. Se ei ole vaihtoehto myöskään omistajayhtiöille, jotka eivät varmasti luopuisi omistuksistaan ilman tuntuvaa liikevoittoa ja hyvitystä.

Lisäksi se olisi vastoin asumisoikeussopimuksien ideaa, jonka mukaan asukas on maksanut aso-maksun elinikäisestä asumisoikeudesta. Pacta sunt servanda -oikeusperiaatteen mukaan sopimukset on pidettävä, ja jälkikäteen vaikuttavan lain kiellon ex post facto mukaan ei saa taannehtivasti repiä aiemmin lailla myönnettyjä oikeustiloja.

Vaikka omaksi lunastamista markkinoidaankin selvityksessä ”vapaaehtoisena”, lainmuutoksen tuloksena asumisoikeusyhtiöt voisivat alkaa korottaa käyttövastikkeita niin paljon, että asukkaat näennäisestä ”vapaaehtoisuudestaan” joko lähtevät tai suostuvat lunastamaan asunnon omaksi. Tuloksena aso-talojen hallinto kirjavoituisi hallitsemattomaksi, jos talossa olisi vuokralaisia, aso-asukkaita ja osakkaita.

Kolmantena (3) toimenpiteenä selvityksessä ehdotetaan aso-lain muuttamista niin, että uusiin asumisoikeussopimuksiin kirjattaisiin kohta, jonka mukaan asumisoikeussopimus voidaan sanoa irti, jos asunnot ovat vastikekorotusten ja asukaspaon tuloksena ”vakavassa vajaakäyttötilanteessa”. 

Voidaan kysyä, mistä aso-asukkaat maksaisivat aso-maksun (yleensä noin 20 000–60 000 euroa), jos sillä ei voi enää saada edes tuota pysyvää asumisoikeutta, josta aso-asukas aso-maksunsa maksaa.

Sellainen säädös varmasti tekisi lopun asumisoikeusjärjestelmästä, mikä lienee hallituksen tarkoituskin.

Kyseinen selvitys on mätä ja osoittaa tekijöidensä keltanokkaisuutta ja perehtymättömyyttä aso-järjestelmään ja asuntopolitiikkaan. 

Ministeriön tiedotteessa esityksiä kutsutaan ”joustavuuden lisäämiseksi” ja ilmoitetaan, että kyseiset aso-järjestelmän luhistukset lähetetään lausuntokierrokselle keväällä 2026, jotta hallitus ehtisi tuhota asumisoikeusjärjestelmän vielä nykyisen valtionhallituksen kaudella.

Asumisoikeuslaki uudistettiin 2021. Uudesta laista saatiin kovan poliittisen väännön tuloksena ja kaikeksi onneksi suljettua pois asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten liudennukset. Omistajayhtiöt ovat ajaneet niitä lakiin raivokkaasti sen jälkeenkin.

Tosiasiassa uutta lakia ei pidä avata millään tavalla. Tätä edellyttää jo lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvaatimus. Jatkuva lain repiminen tarkoittaisi, että aso-sopimusten alta kaivettaisiin maata sopimusten mitätöimiseksi jälkikäteen. Sellaisen ei pitäisi olla mahdollista oikeusvaltiossa.

 

Haso Oy heitti asukkaiden kotiin pommin ja julisti asukkaille sodan

Miten sitten valtiotason lainmuutoshankkeet ja kaupunkipoliittinen aso-yhtiöiden johtaminen liittyvät yhteen?

Helsingin kaupungin omistama asumisoikeusyhtiö Haso Oy ilmoitti kesäkuun ja heinäkuun taitteessa jälleen huomattavista tasokorotuksista aso-asuntojensa kuukausittaisiin käyttövastikkeisiin. Helsingin Sanomien juttu ja laskuri ovat täällä.

Uusimmissa Hason asumisoikeustaloissa korotukset ovat olleet 2–3 vuoden sisällä kumuloituvasti 50–60 prosenttia, mikä on ylittänyt roimasti sekä kaupungin vuokrataloyhtiön Hekan, yksityisten aso-yhtiöiden ja markkinavuokrien korotukset. 

Hallussani olevan asumisoikeusasunnon käyttövastiketta on nostettu viimeksi kuluneissa 16 kuukaudessa yhteensä 40,19 prosenttia. Nyt tiedoksi annetulla korotusesityksellä Haso Oy aikoo korottaa käyttövastikettani entisten päälle vielä 11,55 prosenttia ensi vuoden alusta. Kasautuva korotus olisi 56,16 % kahdessa vuodessa ja neljässä kuukaudessa!

Samassa ajassa asuintaloni keskikäyttövastikkeen korotus on ollut myös korkea ja olisi uusi korotus huomioon ottaen yhteensä 56,26 % aso-sopimuksiin merkittyihin vastikkeisiin verrattuna.

Tällaiset korotukset ja korotusuhkaukset eivät ole mitään muuta kuin veitsiä, joita Haso laittaa asukkaiden kurkulle – tai hirttosilmukoita, joihin asukkaiden toivotaan kuristuvan.

Käyttövastikkeiden korotukset ja korotusesitykset ovat olleet aso-järjestelmän luotettavuustavoitteista poiketen täysin ennustamattomia ja kohtuuttomia. Yhtiön johto suhtautuu kirjallisiin aso-sopimuksiin ikään kuin ne antaisivat blanco-valtuutuksen mihin korotuksiin tahansa. Tosiasiassa yhtiö ei voi vedota ns. sopimusvapauteen tulkitessaan aso-sopimusten korotusasiakohtia mielivaltaisesti, sillä sopimukset ja niiden tulkinta eivät saa olla ristiriidassa yleisten lakien kanssa.

Kohtuuton korottaminen on Asumisoikeuslain 32 §:n vastaista ja lähestyy Rikoslain 36 luvun 6 §:ssä mainittua kiskontarikosta.

Harhaanjohtava asuntojen markkinointi voi olla myös Rikoslain 36 luvun 1 ja 2 §:ssä mainittu ja asukkaisiin kohdistettu petos tai törkeä petos. 

Rikosoikeudellisen tahallisuustunnusmerkistön voidaan katsoa täyttyneen, kun omistajayhtiön motiivina on ollut saada aso-sopimuksia syntymään, aso-maksut haltuunsa ja asukkaat taloihin. Petoksen välineenä on ollut erehdyttävän ja harhaanjohtavan kuvan antaminen käyttövastikkeiden tasosta ja vastikekehityksestä. Näin petos on johtanut meneillään olevaan kiskontaan.

Asumisoikeusasuminen ja asunnot ovat alun perin markkinoidut kohtuuhintaisina asumismuotoina, ja käyttövastikkeiden tasot ovat kirjatut selvästi sekä aso-sopimuksiin että uusien asuntojen esitteisiin. 50–60 prosentin kokonaiskorotuksille lyhyessä ajassa ei ole käsittääkseni laillista perustetta.

Asumisoikeuslain 32 §:n mukaan yhtiöllä on oikeus kantaa asunnoista kohtuullista käyttövastiketta, ja 33 §:n mukaan käyttövastikkeen on oltava pienempi kuin vastaavien asuntojen vuokran. Jo kilpailukyvynkin kannalta käyttövastikkeiden tulisi olla tuntuvasti vertailuvuokria pienempiä, sillä aso-asukas joutuu maksamaan kynnysrahana 15 prosenttia asunnon hinnasta aso-maksuna.

Vertailun vuoksi: peräkkäisinä vuosina toistuvat kaksinumeroiset prosenttikorotukset eivät menisi läpi millään yhteiskunnan sektorilla – eivät sen enempää vuokramarkkinoilla kuin työmarkkinoillakaan, joilla myös monivuotinen työrauha on keskeinen tavoite. Sen sijaan Hason asukkaat pakotetaan käymään yhtiön johdon kanssa jokavuotinen tai jopa puolivuotinen riitely korotusten tasosta.  

Kun markkinavuokrat ovat laskeneet, samalla aso-asuminen on muuttunut epäsuosituksi.

Hason korkeasti palkattu johto ilmeisesti olettaa, että sosiaalisin perustein valitut asukkaat, kuten eläkeläiset, lapsiperheet, valkokaulusköyhälistö, työttömät, taiteilijat, kirjailijat, filosofit, pienyrittäjät, vähävaraiset pienipalkkaiset ja muut kiskonnan kohteet, voivat jatkuvasti kaivaa jostakin lisää rahaa Hason strategisten virheiden paikkaamiseen.

Tosiasiassa asukkaat pakotetaan reagoimaan yhtiön vastikekorotuksiin kuten Ylen jutussa, toisin sanoen ottamaan asunnoista ritolat (erään Haso-talon asukkaiden näkemyksiä täällä).

Asukaspako upottaa Hasoa entisestään, eikä yhtiö pysty palauttamaan kassastaan 15 prosentin aso-maksuja asukkaille, sillä yhtiön kassa on käytännössä tyhjä. Haso hallinnoi yhteensä noin 200 miljoonan euron arvosta kuntalaisten pääomia, jotka ovat sidotut rakennuksiin, joten poliittinen vastuu on suuri, ja yhtiön konkurssitapauksessa asukkaat olisivat viimesijaisia saajia konkurssipesästä. 

Vika ei ole aso-järjestelmässä, kuten valtionhallitus uskottelee, vaan Hason poliittisessa johtamisessa.   

 

Miksi kaupungin pitäisi pääomittaa omaa yhtiötään? 

Hason talousvaikeudet johtuvat osittain valtion toimeenpanemasta uudisrahoittamisen lopetuksesta. Suurin osa Hason talousongelmasta johtuu kuntapoliitikkojen vaatimasta ylirakentamisesta ja yhtiön ylivelkaannuttamisesta.

Hason entinen toimitusjohtaja laitettiin tulospalkkiojärjestelmällä jo 2010-luvulla suorittamaan tuota ylimitoitettua aso-rakentamista, ja hän teki tietysti työtä käskettyä. Poliitikot ja virkahenkilöt myös kaavoittivat uusille asuntoalueille 10–20 prosenttia aso-asuntoja jo maankäyttösuunnitelmissa, mikä on ollut täysin ylivoimainen pala täytettäväksi. Ylirakentamista vaati erityisesti vihervasemmisto, mutta myös Kokoomuksen kätilöimä rakennusteollinen porvaristo otti hihat palaen vastaan Hason valtavia tilauksia.

Koska syy on viime kädessä poliitikkojen, Helsingin kuntapoliitikkojen tulisi pelastaa Haso kuilun partaalta tukemalla Hasoa suoralla subventiolla.

Asumisoikeuslaki kyllä velvoittaa asukkaat maksamaan yhtiöiden kaikki pääoma- ja käyttökulut, mutta toisaalta laki ei kiellä aso-yhtiöitä ottamasta vastaan omistajiensa pääomituksia. 

Asumisoikeuslain 33 §:n 1 momentin mukaan käyttövastiketta saa periä enintään määrän, joka tarvitaan ”hyvän taloudenpidon mukaisten menojen kattamiseen.” – Siis hyvän, ei huonon. 

Asumisoikeuslain 4 §:ssä sanotaan: ”Yhteisön johdon on huolellisesti toimien edistettävä asumisoikeusyhteisön etua.” – Nyt näin ei ole tehty. 

Omistajayhtiölle ja kaupungille kuuluu vastuu talouden hoidosta, jossa tehtyjä virheitä ei saa siirtää asukkaiden kärsittäviksi, eikä yhtiö voi paeta aiempia laiminlyöntejään, riskinottojaan ja yleistä varautumattomuuttaan suhdannekilven tai ”korkotason yllättävän nousun” taakse. 

Tie vastikekorotuksiin ei ole suinkaan suora sillä perusteella, että Haso on omakustannuspohjainen yhtiö ja että laki muodollisesti määrää asukkaat kaikkien kulujen maksajiksi. 

Yhteenvedonomaisesti käyttövastikkeiden korotuksia rajoittavat

– Asumisoikeuslain kohtuullisuussäädös (32 §),

– Asumisoikeuslain vuokravertailusäädös ja hyvän taloudenpidon velvoite (33 §) sekä

– Asumisoikeuslain mukainen asuinyhteisön edun edistämisvelvoite (4 §).

– Lisäksi korotuksia rajoittavat Rikoslain 36 luvun petossanktiot (1 ja 2 §) ja kiskontasanktio (6 §).

Näin ollen Hason esittämät rajut korotukset ovat lain vastaisia ex lege. 

Markkinat puolestaan asettavat korotuksille luonnolliset rajoituksensa, kun käyttövastikkeet kohoavat vuokrien tasolle ja ovat jo paikoin ylittäneetkin ne.

Eräs syy vastikekorotusten räjähtämiseen katosta läpi on se, että Hasossa kannettiin noin kahdenkymmenen vuoden ajan verraten alhaisia käyttövastikkeita. Tätä ei kuitenkaan pitäisi kääntää niiden uusissa taloissa asuvien uusien Haso-asukkaiden kukkarolle, jotka eivät ole millään tavoin päässeet osallisiksi Hason mainostamasta ”edullisesta asumisesta”.

Hason korotusuhkauksia vastaan on tekeillä julkinen adressi, joka jokaisen Haso-asukkaan kannattaa allekirjoittaa. Siinä on jo yli tuhat nimeä.

Mikäli yhtiön toimiva ja poliittinen johto päästettäisiin kuin koirat veräjästä vetoamalla näkemykseen, että asukkaiden pitää maksaa myös kaikki omistajayhtiön virheistä johtuvat kulut, sellainen lain luenta vapauttaisi johdon täyteen mielivaltaan ja vastuuttomuuteen.

Oikeudellisessa ajattelussa seurataan yleensä aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaisesti syyllisten itsensä pitää korjata virheensä – ei uhrien, syyttömien ja vääryyttä kärsineiden. Sitä on juridinen vastuu, ja sitä vaatii myös poliittinen vastuu.

Yhteenvedonomaisesti syitä Hason talousahdinkoon ovat

1) aso-asuntojen ylikaavoittaminen kaupungin maankäyttösuunnitelmissa,

2) kaupunkipoliittinen aso-asuntojen ylirakennuttaminen,

3) Hason ylivelkaannuttaminen,

4) puskurirahastojen laiminlyöminen,

5) suojautumattomuus korkojen nousua vastaan,

6) vuosikymmenten ajan kannetut liian alhaiset käyttövastikkeet,

7) kaupunkipoliittinen tonttivuokrien korottaminen ja 

8) pakonomainen ”vihreän siirtymän” edistäminen, joka on nostanut kaukolämmön hintaa ja joka on johtanut ”rahanvihreään siirtymään” asukkaiden taskuista kaupungin energiayhtiölle.

Kaikki edellä mainitut virheet ovat lähtökohtaisesti poliittisia. 

Siksi Hason pääomittaminen on täysin käypä vaihtoehto ja jopa kaupungin velvollisuus omistajana. Myös yksityiset aso- ja vuokra-asuntoyhtiöt voivat joutua pääomittamaan toimintaansa, eikä niissäkään koettuja tappioita voida siirtää yksiselitteisesti asukkaille. Niin ei pidä tehdä myöskään julkisomisteisissa aso-yhtiöissä. 

Hason ajautuminen asukaskatoon ja sitä kautta pahenevaan talousahdinkoon sekä mahdollisesti vararikkoon olisi kaupungille ja asukkaille pahin mahdollinen skenaario.

Realisoitavaksi tulisi tällöin miljarditaseen yhtiö. Se puolestaan olisi taloushistoriamme merkittävin asuntopoliittinen katastrofi. Haso on käytännöllisesti jo nyt saneeraustilassa. 

Juuri siihen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten valtionhallitus aso-yhtiöitä kypsyttää. Ensin hallitus lopetti valtiontakuut ja korkotuen uusilta asunnoilta. Nyt meneillään olevassa vaiheessa hallitus yrittää muokata aso-lakia vängällä väkisin asuntojen myynnin mahdollistavaksi ja asukkaiden vuokralaistamiseksi.

Haso on romuttamassa asumisoikeusasumisen koko perusluonteen

Asumisoikeusjärjestelmässä ja -laissa ei ole valuvikaa, vaan kyseessä on poliittisesti ja keinotekoisesti luotu ongelma. 

Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso tulee valtionhallitusta avosylin vastaan korottamalla käyttövastikkeita tavalla, joka johtaa ns. hintahäätöihin, asukaskatoon ja tuohon ”vakavaan vajaakäyttötilanteeseen”, jolloin yhtiö ei saa asunnoistaan pennin jeniä käyttövastikkeina.

Hason asuntojen väitetty ”suosio” ja näennäisesti korkea noin 99 prosentin käyttöaste on saavutettu valheellisesti. Tyhjentyneitä Hason asuntoja vuokrataan nyt vapailla markkinoilla ja toistaiseksi voimassaolevilla vuokrasopimuksilla ilman pääomasijoitusvaatimuksia ja ilman aso-lain 12 ja 13 §:n mukaisia sosiaalisia valintaperusteita ja tarveharkintaa.

Näin valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa valuu markkinavuokra-asunnoiksi aso-järjestelmän ulkopuolelle ja aso-periaatteiden vastaisesti. Vuokralaiset puolestaan eivät tuo tullessaan 15 prosentin aso-maksua omana pääomana, mikä vajottaa Hasoa ja nostaa aso-asukkaiden käyttövastikkeita.

Kiskontaa edustaa Hason kerskailu ”korkeasta käyttöasteesta”, vaikka vastikekorotukset ovatkin huimia. Yhtiö siis kokeilee, paljonko asukkaiden rahapussi venyy ilman, että asukkaat lähtevät pois. Kiskonta näkyy juuri siinä.

Näennäisesti korkea käyttöaste ei ole todiste Hason suosiosta vaan sosiaalisin perustein ja tarveharkinnalla valittujen asukkaiden vaihtoehdottomuudesta. Hason talojen vastikehaitarin venymisestä johtuva sisäinen kierto, ihmisten alueellinen segregaatio ja vastikkeiden konfrontaatio ovat valtavia, mutta ne eivät näy kokonaiskäyttöasteessa.

Lopulta asumisoikeusasunnot ovat pääosin vuokrakäytössä, jolloin yhtiöt voivat irtautua talojen käyttö- ja luovutusrajoituksista nykyisenkin aso-lain 88 §:n puitteissa.

Tämän porsaanreiän kautta Haso tulee tarjonneeksi kaupunkilaisten pitkässä juoksussa maksamat asumisoikeusasunnot kuin tarjottimella ahneille kiinteistösijoittajille, jotka vuokralaistavat aso-asukkaat ja tekevät aso-asunnoista markkinaehtoisia vuokra-asuntoja, huoneistohotelleja tai Airbnb-asuntoja.

Vastikekorotuksilla Haso on muuttamassa asumisoikeusjärjestelmän koko perusluonteen sen tarkoitusten vastaiseksi.

Aso-asuminen ei tarjoaisi enää pitkäaikaisia asuntoja vaan tilapäisiä vuokra-asuntoja niille, jotka eivät jostakin syystä saa sosiaalisin perustein jaeltavia vuokra-asuntoja eivätkä markkinavuokra-asuntoja. 

Tämä on Kokoomuksen pelikirjan mukainen tavoite, jota Perussuomalaiset ja ”kotien puolesta puhuvat” kristilliset ja RKP tulevat tukeneiksi täydestä sydämestään.

 

Asukkaat kultaisessa häkissä 

Hason uuden toimitusjohtajan ja talouspäällikön tekopyhistä vakuutteluista ja toistuvasti vääriksi osoittautuneista lupauksista huolimatta yhtiön vastikekorotuksille ei näy mitään loppua, ennen kuin käyttövastikkeiden markkinavuokrataso on saavutettu. Paikoin se on jo ylitetty, kun pienen kaksion kulut ovat yli 1000 euroa kuukaudessa.

Markkinavuokrataso on joka tapauksessa väärä vastikekaton vertailukohta, koska asumisoikeusrakentaminen on valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa, ja Hason tehtävä on toimia voittoa tuottamattomana ja omakustannusperiaatteella.

Ei ole perusteltua, että yhtiö saa valtion tuet mutta voisi silti pitää vastikekannon vertailukohtana markkinavuokratasoa. Ainoa oikea vertailutaso on tuetun asumisen vuokrataso. Edellä mainituista syistä ei ole perusteltua, että vastikekannon vertailukohtana pidettäisiin myöskään voittoa tavoittelevien yksityisten aso-yhtiöiden vastiketasoa.

Hason johto joko ei ymmärrä, mihin sen toimenpiteet johtavat, tai he tekevät kaiken tahallaan eivätkä välitä. Asukkaat vaihtuvat taloissa ahkerasti, ovet paukkuvat, asukkaiden sitoutuminen kiinteistöstä huolehtimiseen vähenee, ja ennen pitkää hekään eivät välitä mistään mitään. 

Sillä tavalla aso-asuminen ei olisi enää pitkäaikaista saati elinikäistä, vaan lyhytaikaisen hätämajoituksen muoto. Asukkaat olisivat kultaisessa häkissä ja etsisivät kokonaiskuluiltaan järkevämmän hintaista asuntoa koko ajan. Asuintalossani ulosmuutto on aivan jatkuvaa.

Yhtiön harjoittamaa ”hajota ja hallitse” -politiikkaa edustaa vinoutettu pääomakulujen tasausjärjestelmä, jota jyrkennettiin 2022 ja jonka tuloksena tiettyjen asuntojen korotukset ovat nyt 14,9 prosenttia vuodessa, kun taas toisissa taloissa ei ole korotuksia ollenkaan, mikä synnyttää eripuraa Hason asukkaiden välille. 

Hason toimitusjohtaja luikertelee ja puhuu vastikkeiden ”keskimääräisistä” korotuksista peittääkseen tiettyjen talojen jättiläismäiset korotukset ja sen, että ihmisiä voi hukkua jokeen, jonka keskisyvyys on vain yksi metri!

Kannustamalla asukkaita Hason sisäiseen asunnonvaihtoon Hason johto koettaa ohjata asukkaita omaan sirkusjunaansa, vaikka asukkaat ovat maksaneet nimenomaan oikeudestaan asua kodeissaan pitkäaikaisesti. 

Lopulta vuokrafirmojen kokoomuslaiset rahahihhulit kiitävät euron kuvat silmissään ja rusetit kaulassaan vinhasti pyörien kohti ”loistavia kiinteistöinvestointeja” ja palauttavat onnen ensimmäisellä portaalla olleet asumisoikeusasukkaat takaisin vuokralaisuuden kaleeriorjuuteen.

 

Kaupungin pitää korjata Hason strategiset virheet, eikä se käy muutoin kuin rahalla

Sen enempää valtionhallituksen asuntopolitiikka kuin Hason toiminta ei nauti ihmisten vähäisintäkään luottamusta. Molemmat pitävät asukkaita jatkuvassa pelossa, uhanalaisuudessa sekä tulevaisuutta koskevassa epävarmuudessa.

Peräkkäisinä vuosina toistuvat kaksinumeroiset prosenttikorotukset käyttövastikkeisiin eivät ole enää korotuksia. Ne ovat uhkavaatimuksia.

Kenelläkään kunniallisella ihmisillä ei ole velvoitetta ottaa moisia korotuksia vastaan, eikä mikään kunniallinen taho niitä myöskään osoittaisi velvoitteensa suorittaneille asukkaille. 

Hason johto kiskoo rikollisella tavoin asukkaita kaksinumeroisilla vuosikorotuksilla, koska tietää, että pois lähtemisen kynnys on petetyilläkin aso-asukkailla korkea, ja kodistaan jokainen haluaa pitää kiinni.

Hason tekemät ja suunnittelemat korotukset ovat kuin syöpä, joka toistuu ilman kaupunkiomistajan tuntuvaa kaksinumeroista miljoonasubventiota, jolla asia olisi hoidettu.

Voidaan kysyä, miksi kaupunki ei niin tekisi, sillä kyse on kaupungin sataprosenttisesti omistaman yhtiön pelastamisesta, ja kurimuksen syy on kelvottomassa poliittisessa johtamisessa. Vertailun vuoksi: myös valtio on pääomittanut strategisesti tärkeiksi määrittelemiään yhtiöitä, kuten enemmistöomistamaansa Finnairia, sadoilla miljoonilla euroilla, joita ilman yksikään kone ei olisi ilmassa. Eivätkö ihmisten kodit ole Helsingin kaupungille strategisesti tärkeää omaisuutta?

Mikäli kymmenenkin prosenttia Hason asukkaista lähtee, ottaa aso-maksunsa rakennuskustannusindeksillä korotettuna eikä uusia aso-asukkaita saada tilalle, Haso ei pysty palauttamaan aso-maksuja, sillä ne eivät ole (vastoin yleistä käsitystä ja vuokravakuuksien tavoin) pankkitileillä vaan rakennusten seinissä kiinni. Koska Hason kassa on käytännössä tyhjä ja myös korjausrahastot on käytetty korkokriisin hoitamiseen, yhtiö joko menee nurin tai kaupunki on satojen miljoonien pakkorahoituksen edessä.

On totta kai kolmaskin vaihtoehto, ja se on, että vastikkeita ei koroteta asukaspaon estämiseksi, ja kaupunki pääomittaa Hasoa kohtuullisesti ja ennakoivasti.

Viestini valtuustolle on: rahaa tiskiin, ettei käy pahemmin.

Tiedän kyllä, mikä poliittinen rähinä alkaa siitä, jos kaupunki subventoi Hasoa, ja aletaan huutaa verovarojen perään. Huomautan, että kaikki verottaminen on pohjimmiltaan tulojensiirtoa, jota käytetään esimerkiksi koulutukseen ja hoivapalveluihin. Miksi ei muihin perustarpeisiin, kuten asumiseen? Ja kaupungin asuntovarallisuuden pelastamiseen. 

Asia on siis päinvastoin kuin subventioita vastustava poliittinen kaaderi näkee. Jos Hason esittämät korotukset päästetään voimaan, kyseessä on Hason asukkaille kohdennettu ylimääräinen kuntaveron korotus. 

Kaupungin vuokrataloyhtiö Heka Oy ei enää pääomituksia kaipaa, koska Hekan korotukset ovat keskimäärin vain 1,9 prosenttia vuodelle 2026. 

Hason pääomittamista puoltaa viimekätisen vastuun kiertyminen kaupungille. Asukkaat eivät ole voineet vaikuttaa asioihinsa poliittisesti, sillä aso-asukkaiden suhteellinen osuus on vähäinen, vaikka määrä sinänsä on merkittävän suuri. Meitä vastaan näyttävät olevan niin porvaristo, punaporvaristo kuin varsinainen vihervasemmistokin, tosin kaikki eri tavalla.

Puolellamme voivat olla laki ja oikeus, ja juuri siksi valtionhallitus haluaa huonontaa lakia. 

Etujärjestöllämme SASO ry:llä ei ole yhtään palkattua työntekijää, toisin kuin vaikkapa vuokralaisilla, joiden järjestö saa myös muhkeat valtiontuet.

Hason uusi toimitusjohtaja vetoaa korotusten puolesta, koska hänelle maksetaan siitä. Hän vetoaa jatkuvasti ”omakustannusperiaatteeseen”, joten kapea on hänenkin kauppiaanjärkensä. Totuushan on, että Hason talouskriisi ei ole asukkaiden oma kustannus, vaan yllättävät kustannukset ovat aiheuttaneet meille Hason huono johto itse, ja kyse on siis poliittisen johdon omasta kustannuksesta, joka poliitikkojen pitää myös itse hoitaa.

Taloudellista vastuuta Hason kurjasta tilasta ei voida vierittää asukkaille, sillä asukkaat eivät ole voineet vaikuttaa omistajayhtiön talouteen lainkaan vaan ainoastaan oman asuintalonsa kuluihin. Asukkaat eivät ole myöskään vastuussa sijoituksestaan osakkeenomistajien tapaan eiväkä velvollisia investoimaan yhtiöön lisää rahaa. Sen sijaan vastuussa on yhtiön johto, ja kaupunkiomistaja on pääomittamisen edessä. 

Hason Oy:n hallitus (joka osakeyhtiöissä kantaa vastuun) on kokoonpantu vuosien ajan amatööreistä: poliittisista luottamushenkilöistä, asukasedustajista ja kaupungin yleisbyrokraateista.

Hason toimiva johto on ollut ammattitaidotonta. Faktantarkistuksen mukaan aiempi talouspäällikkö tuli Metropolia-nimisestä kauppaopistosta vailla kiinteistö- ja investointialan syvällistä asiantuntemusta. Uusi toimitusjohtaja on enemmänkin businessmanageri ja sparraaja kuin asumis- ja kiinteistöalan asiantuntija.

Nykyinen talouspäällikkö toimi aiemmin konkurssiin menneen kiinteistökonserni Lakean talousjohtajana, joten jälki on huonoa. Ensimmäinen juristi (jonka voisi olettaa ymmärtävän jotakin juridisten teonaktien ennakolta vaikuttavista ominaisuuksista, kuten preventioista ja insentiiveistä) saatiin Hasoon vasta vuonna 2023 (kaikki juristit tosin eivät tunne edes lakia). Nykyinen kehittämispäällikkö suunnisti Hasoon Suunnistusliitosta oltuaan siellä 16 vuotta alalla, jolla ei ole mitään tekemistä kiinteistöjen kanssa. 

Milttonilta ja Ellun Kanoista opittuun tapaan Haso korostaa ”viestintää” ja löysi Taksiliitosta asiakkuuspäällikön puskuriksi asukkaiden ja johdon väliin. Ongelma ei ole kuitenkaan siinä, että yhtiön komentelu ei mene perille, vaan siinä, mitä yhtiö itse on tehnyt ja tekee.

Yhtiötä on johdettu kourallisella väkeä, vaikka johdossa olisi tarvittu kuorma-autolastillinen taloustieteen dosentteja, jotka olisivat osanneet laskea varaukset, menotalouden ja oikean vastikekehityksen paremmin jo vuosikymmenten ajan. 

Hasoa on johdettu ja poliittisesti ohjattu tavalla, joka tuo mieleen Kekkosen kommentin vuodelta 1975. 

Suoraan sanottuna te tunarit olette aiheuttaneet poliittisilla ja taloudellisilla tyhmyyksillänne meille asukkaille jatkuvan mullistuksen ja hätätilan, joilla pilaatte elämäämme.

En ole ikänäni kaikkena kohdannut yhtään niin epäluotettavaa ja ennustamatonta asumismuotoa kuin Hason asumisoikeusasuminen, vaikka juuri sitä markkinoidaan pitkäaikaisena, luotettavana ja jopa elinikäisenä.  

 

Haso veivaa talouttaan tappiolliseksi kuvitteellisilla ”poistoilla”

Asumisoikeusyhtiöiden toimintaa valvoo ARA:n toimintoja jatkava Varke, joka toimii (kaikeksi harmiksi) ympäristöministeriön poliittisessa ohjauksessa. Varke ahdistelee nyt Hasoa jatkuvilla omavaraisuusasteen parannusvaateilla. Voidaan kysyä, onko valvontaviranomainen laiminlyönyt tehtävänsä, kun Hason toiminta on ylipäänsä päässyt huonoon jamaan ja täysin kuralle.

Hasossa on käynnissä jatkuva erityistilintarkastus, joka ei kuitenkaan tuo apua talouskriisiin, koska kirjapidon perusteet lepäävät väärillä vietereillä. 

Haso tekee kiinteistöjensä arvoon täysin perustelemattomia ”poistoja”, vaikka yhtiön varallisuuden arvo on koko ajan kasvanut, ja yhtiö kerskailee 1,4 miljardiin euroon nousevalla tasearvolla. Summittaisia ”poistoja” tekemällä yhtiön kirjanpito ja tiettyjen talojen talous saadaan näyttämään keinotekoisesti tappiolliselta ja vastikekorotukset muka välttämättömiltä. 

Hason 16–18 miljoonan euron vuositappiot voivat selittyä sillä, että yhtiö teki vuoden 2024 tilinpäätöksessä noin 19,2 miljoonan euron kuvitteelliset poistot, joita omakustannusperusteisissa yhtiöissä ei ole tapana tehdä. 

Tosiasiassa kyseisiä ”poistoja” ei tarvitsisi eikä pitäisi tehdä, koska kyseessä on ei-realisoimiskelpoinen ja julkisomisteinen varallisuus, mutta ”poistojen” kautta yhtiön talous saadaan veivattua näennäisesti huonoksi, jotta asukkailta voitaisiin kiskoa enemmän rahaa näin luotujen aukkojen paikkaamiseen! Tilanne on samanlainen kuin armeijan kaluston arvoon tehtäisiin ”poistoja”, jotta saataisiin talous tappiolliseksi ja perättyä lisää rahaa menoihin ja hankintoihin.

Kyse on selvästi Rikoslain 36 luvun tunnusmerkistön täyttävästä petoksesta ja kiskonnasta. Antamalla aluksi väärä kuva käyttövastikkeiden tasosta saadaan houkuteltua asukkaat muutoin vaikeasti markkinoille meneviin taloihin ja nimet aso- sopimuksiin. Sitten laitetaan häikäilemätön korotuskierre päälle vedoten upotettuun talouteen.

Rikosoikeudellinen tahallisuustunnusmerkistö täyttynee, kun Hasolla on ollut suuri motiivi haalia asukkaita taloihinsa. Tämä on johtanut virheellisen kuvan antamiseen tulevien käyttövastikkeiden tasosta ja se puolestaan meneillään olevaan kiskontaan.

Petosten tekijät ja kiskurit tunnetaan juuri siitä, että he kerskailevat toimintansa tehokkuudella ja pyrkivät luomaan ympärilleen luottamuksen kulissin. 

Kun asukkaat ovat saaneet asuntonsa sisustettua, yhtiön pikku-Perkeleet kehtaavat lähestyä asukkaita 56 prosentin vastikekorotuksilla noin 2 asuinvuoden kuluessa. Näin he romuttavat ihmisten kodit, aiheuttavat asukaspaon ja saattavat konkurssiin koko yhtiön, jotta Realiasta ja Realcosta kokoonpantu Retta pääsisi ”auttamaan” kaupunkia julkisen asuntovarallisuuden realisoimisessa vuokrakiskureiden eduksi.

Helsingin porvaristo juonitteli kartellisääntöjen rikkomuksesta tuomitun Rettan Hason isännöintifirmaksi, koska realisointi on Rettan toimialaa ja isännöinti vain savuverhoa sille, mitä yhtiö ja sen komponentit ovat muualla tehneet. 

On tullut täysin selväksi, että valtionhallituksen asuntopolitiikka on julmaa, kylmää, raakaa, petollista, epäinhimillistä ja rumaa, mutta en olisi odottanut, että Helsingin kaupungin omistama asumisoikeusyhtiö ryhtyy samaan. 

Hävetkää edes, jos sitäkään osaatte. 

 

Aiheesta aiemmin

Hallituksen asoselvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea 

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista! 

---

Kirjoitusta on päivitetty 30.8.2025. 

Palestiinatyttöjen painajainen – Miksi valtion tunnustaminen viipyy?

Maailma on mennyt merkilliseen moodiin.

Sekä Ukrainassa että Gazan alueella käydään raivokasta tuhoamissotaa, jota voidaan selittää Erich Frommin ajatuksella ihmisluonteeseen sisältyvistä destruktiivisista piirteistä (teoksessa The Anatomy of Human Destructiveness) tai Carl Gustav Jungin vertauskuvallisella ajatuksella tuhon jumalasta Wotanista, joka lähtee aika ajoin vaeltamaan joko hyvinvoinnista tai pahoinvoinnista johtuvan turhautumisen merkiksi.

Myös Intiassa, Pakistanissa, Taiwanilla ja Pohjois-Korean suunnalla kytevät pienet palot voidaan nähdä pelosta tai frustraatiosta johtuvana aggressiivisuuden kasvuna. 

Asian käytännöllinen puoli on tuottanut ongelman, joka tunnetaan saksalaisesta sananlaskusta: Meillä on paljon yhteistä pohdittavaa, sanoi täi filosofin päälle!

Monia eurooppalaisia rauhankyyhkyjä on askarruttanut kysymys, miksi Suomen valtio ei ole tunnustanut Palestiinan valtiota. Perusteluksi tunnustamisvaateille esitetään, että se tarjoaisi hyvän painostuskeinon, jolla voitaisiin lopettaa Israelin iskut Gazaan.

Asia on todellisuudessa aivan toisin päin, ja tunnustaminen merkitsisi tärkeän ulkopoliittisen vivun menettämistä. Ajatellaanpa hieman.

Suomi ei ole tunnustanut eikä voi tunnustaa Palestiinan valtiota seuraavista syistä.

1) Ei ole sopimusta, joka voitaisiin tunnustaa, eikä selvyyttä siitä, missä Palestiinan valtio sijaitsisi ja missä sen rajat kulkisivat. Palestiina on kahtena kappaleena: Gazan alueena ja Länsirantana, jotka kiistelevät keskenään. Tilanne on perimmältään samanlainen, mikä estää Ukrainan integroimista EU:hun: ei ole selvyyttä siitäkään, missä Ukrainan rajat lopulta kulkevat (aiheesta täällä).

2) Tunnustaminen ilman sopimusta merkitsisi blanco-valtuutuksen antamista, eli allekirjoituksen laittamista sille, että sopimuspaperiin voitaisiin myöhemmin kirjata mitä tahansa. Niin ei pidä tehdä. Ensin pitää neuvotella sopimus ja sitten pohtia tunnustamista, eikä ensin tunnustaa ja sitten pohtia, mitä tuli tunnustettua.

3) Suomen virallisen linjan mukainen on niin sanottu kahden valtion malli. Tämä tarkoittaa, että Palestiinan valtion tunnustamisen myötä pitäisi myös Israelia tunnustamattomat arabimaat saada tunnustamaan Israelin valtio. Mikäli Palestiinan valtio tunnustettaisiin ilman, että arabimaat tunnustavat Israelin, silloin nimenomaan menetettäisiin se vipu, jolla voidaan taivuttaa arabimaat tunnustamaan Israelin alueet ja olemassaolo. Tunnustaminen pitää ajoittaa oikein ja yhtäaikaisesti sen kanssa, että lähivaltiot tunnustavat Israelin.

4) Tunnustamisen käsitteen analyyttis-apriorisesta (käsitteellisestä) luonteesta johtuu, että tunnustamisen akti voidaan suorittaa vain kerran (vrt. esim. rikoksen tunnustaminen poliisille). Tunnustamisen ei pidä merkitä, että tunnustaminen tehdään aamulla, päivällä ja illalla uudestaan. Esimerkki: Kun Viro vapautui Neuvostoliitosta, eräät kyselivät, miksi Suomi ei tunnusta Viron itsenäisyyttä. Ulkoministeriön (oikea) vastaus oli, että Suomen ei tarvitse tunnustaa Viron itsenäisyyttä, koska Suomi tunnusti sen jo vuonna 1918 Viron itsenäistyessä, eikä Suomi ole koskaan tuota tunnustamistaan perunut.

5) Tosiasiassa Palestiinassa valtaa ei käytä palestiinalaishallinto vaan terroristijärjestö Hamas. Tunnustaminen merkitsisi tässä tilanteessa samaa kuin tunnustettaisiin Islamic State of Syria -niminen terroristijärjestö (ISIS). Tie aselepoon ja rauhaan käy vain ja ainoastaan Hamasin kukistamisen kautta, eikä Palestiinan tunnustaminen edistäisi sitä asiaa millään tavalla. Liitto joka neuvoi – Neuvostoliitto – tunnusti Palestiinan valtion jo vuonna 1988, mutta teko jäi pelkäksi symboliikaksi.

On luonnollisesti selvää, että Gazan alueella vallitseva verilöyly pitäisi saada loppumaan. Alue on pommitettu kuumaisemaksi, aivan niin kuin Syyriassa sijaitseva Aleppon kaupunki noin vuosikymmen sitten, kun sitä moukaroitiin ISISin kukistamiseksi (aiheesta täällä).

Israelin verikosto Hamasin aloittaman terrori-iskun vuoksi on ollut raivokas.

Sitä ei pitäisi hyväksyä, koska koston julmuus on lähtenyt aivan käsistä. Mutta sitä voidaan ymmärtää.

Israel hyökkää Gazaan, koska Hamas ei laske aseitaan eikä suostu vapauttamaan panttivankeja. Hamas myös aloitti sodan. Terroristisen hallinnon kaatamiselle on moraalinen oikeutus jopa Immanuel Kantin filosofian näkökulmasta.

Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n peruskirjassa oli vuodesta 1968 asti noin kolmenkymmenen vuoden ajan vaatimus Israelin tuhoamisesta. Tuon aikaista sanontaa käyttäen arabimaat halusivat ”työntää juutalaiset mereen”.

Juutalaiskansa on kaikki kärsinyt sekä Neuvostoliitossa vallinneiden vainojen (pogromin) että natsi-Saksan keskitysleirien vuoksi.

Siksi juutalaiset näkevät kansanmurhaa tehdyn alun perin toisin päin kuin palestiinalaisten kansanmurhasta huolestuneet.

Huolestuttavista huolestuttavinta asiassa on kansanmurha-ajattelun leviäminen kaikkialle. Myös Ukraina on edelleen syvässä kriisissä. Siellä Putin tekee kansanmurhaa tavalla, joka ei ole jäänyt huomaamatta myöskään Donald Trumpilta. Hänen mukaansa Putin on tullut hulluksi. Vastako nyt hän sen huomasi?

Trump on kyllä oikeassa siinä, että Gazan alue olisi syytä perustaa uudestaan Yhdysvaltain huomassa. Ei siitä asuttavaksi ole nykyisellään.

Ne, jotka haluavat alueelle jäädä, sanovat niin puhtaasta periaatteesta. Alue on kymmeniksi vuosiksi asuinkelvoton, ja siksi väestönsiirto ei olisi enää oikeuksien loukkaus vaan käytännöllinen välttämättömyys ja osa ihmisoikeuksien turvaamista. 

Täysin perusteetonta on ollut palestiinalippujen heiluttaminen euroviisuissa, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride-karnevaaleissa ja kadulla istujien kokoontumisissa.

Tiedoksi kaikille: Eurovision laulukilpailut ovat Euroopan yleisradiounionin EBUn järjestämä tapahtuma, ja Israelin yleisradioyhtiöllä on lehdistönvapauden mukainen riippumattomuus Israelin valtiosta, joka Gazassa käy sotaa, joten Israelin yleisradioyhtiöön kohdistuneet boikottivaateet ovat osuneet täysin väärään maaliin.

Vertailun vuoksi: Venäjä ei viisuihin osallistu, koska Venäjän yleisradioyhtiö ei enää täytä EBUn jäsenyysvaatimuksia, ja siksi Venäjä on kisoista poissa. Yleisradioyhtiöiden (ja muunkaan median) ei pitäisi tehdä valtiotason politiikkaa missään. Tästä huomautin jo yllättävän kansansuosion saaneissa teoksissani Totuus kiihottaa (2020) ja Pavlovin koirat (2022) – samoin siitä, että tieteessä ja yliopistoissa ei pitäisi liioin politikoida.

Sekopäisimpiä kaikista ovat olleet muutamien aktivistien väitteet, että Helsingin yliopisto on osallinen kansanmurhaan, kun se ei katkaise suhteitaan israelilaisiin yliopistoihin. Kyseinen woke-jengi ei ole ilmeisesti koskaan kuullut tai ymmärtänyt tieteen vapaudesta ja riippumattomuudesta mitään.

Palestiinalaistunnusten ei pitäisi kuulua myöskään pride-tapahtumiin eikä ilmastoaktivismiin. Merkillepantavaa on, että suuri osa palestiinalaislippujen heiluttajista on ollut tyttöjä ja heidän lähi-itäläisiä arabiheilojaan. Heillä näyttää olevan intressi. 

Palestiinatyttöjen painajainen on ulkopoliittisten tosiasioiden tunnustaminen. PLO:n verihuivien mainostaminen Suomen kaduilla osoittaa, että woke-aktivistit, cancel-terroristit ja muut Sornäisten sinitukat eivät ymmärrä politiikasta yhtään mitään.

Kaikeksi harmiksi näitä ”viestinnän osaajia” on kasautunut suurin määrin eri organisaatioiden rekrytointi- ja HR-yksiköihin aina yliopistoista yrityksiin ja Yleisradioon, joissa he toimivat portinvartijoina oppineille. Suvaitsevaisia he ovat vain, jos heidän kanssaan on samaa mieltä, ja muutoin he avaisivat meitä kohti konepistoolitulen.

Sivistysmaissa, kuten Suomessa, pitää Palestiinan tunnustamiseen suhtautua pragmaattisesti – ei fundamentalistisesti. Ulkopolitiikkaa ei pidä tehdä sillä periaatteella, että se lievittäisi muutamien somevouhottajien omaatuntoa, vaan realistisesti.

Kyynistä ehkä, mutta ulkopolitiikan näkökulmasta valtiot eivät osoita sympatiaa eikä valtioilla ole ystäviä vaan pelkkiä intressejä. Se on osa reaalipolitiikkaa, josta on tullut uusi normaali, halusimmepa sitä tai emme.

Suomen valtion ei pidä tehdä omaa ulkopolitiikkaansa etnisten minoriteettien pelikirjalla, sillä väestöjen sekoittumisesta syntyy arvo-, kulttuuri-, intressi- ja etnisiä ristiriitoja, jotka ovat sotien syitä kaikkialla, myös Ukrainan ja Venäjän välillä.

 

Aiheista aiemmin

Ukrainan paikka ei ole EU:ssa eikä NATOssa – Miksi?

Ihmisoikeudet Alepassa 

Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa!

Viikon päästä on Perussuomalaisten puoluekokous. Siitä tulee puolueen dooming day.

Sen jälkeen puoluetta joko ei ole tai kokoukseen osallistuvat vain puolueaktiivit, jotka pitävät puolueen letkuissa, kun eivät kehtaa vuosien takaista intoaan perua.

Äänestäjistä puolet on jo lähtenyt ja valunut sinne, mistä ovat tulleetkin, eli lähinnä Kepuun ja Sdp:hen. Syy: kansalaisten perusturvan runtelu.

Vanha valtti, eli maahanmuuttokritiikki, on syöpynyt pois, kun itärajan osaavat pitää kiinni jo demaritkin. 

Koska en ole Perussuomalaisten jäsen, kirjoitan näkemykseni tänne.

Siis: jolla on korvat, se kuulkoon.

Menitte leikkaamaan kansalaisten perusturvasta, vaikka Purra lupasi ennen vaaleja, että perusturvaan ei kosketa.

Asumistuen tason alennukset ja myöntöehtojen kiristykset ovat laittaneet perussuomalaisten pieni- ja keskituloiset, tilapäistyölliset, kaikki työttömät ja omassa tuvassaan asuvat tiukalle.

Omistusasunnossa asuvilta vietiin asumistuki kokonaan. Se oli härskiä pakotusta myymään kotinsa, vieläpä huonossa markkinatilanteessa, mikä tarkoitti asuntovelallisille varallisuutensa menettämistä ja jopa nettovelkaantumista.

Omassa mökissään asuvilta Kokoomuksen ja persujen koalitio vei sen, mitä ryssä ei onnistunut sodissa ottamaan. 

Rakennusteollisuus on lamassa ja asuntojen arvot pohjilla, koska valtio lopetti uusien asumisoikeusasuntojen lainatakuut ja leikkasi Kelan asumistuet, joiden loppusaajia ovat aina olleet rakennuttajat, rakentajat ja sijoittajat.

Vain muodollisesti asumistuista ovat hyötyneet vuokralaiset, joiden pankkitileiltä asumistuet on imuroitu rakentamisen tukiaisiksi. Kyse oli aiemmin kansalaisten keskinäisriippuvuuksiin perustuvasta konsensuksesta, joka nyt on tuhottu. Halla-aho puolestaan kehtaa valittaa, ettei enää saakaan asuntorahastoihinsa kiertyviä asumistukia. Olisi ajatellut sitä aikanaan.

Sitten uhataan vielä lopettaa työttömyysetuuksien maksaminen ja laittaa jopa työmarkkinatuelle ajallinen takaraja, jotta kaikki työttömät saataisiin pudotettua toimeentulotuelle.

Kaavaillussa yleistuessa on joko ilmeinen (tarveharkintaan perustuva) tai piilevä varattomuusehto, joka astuu voimaan, kun ihminen päätyy toimeentulotuelle, jossa on ankara varattomuusvaatimus (arvostelin yleistukiuudistusta lausunnossani ministeriölle ja täällä).

Sellainen yleistuki ohjaisi ihmisiä köyhiksi kuin kirkonrotat ja sulattaisi vähävaraisten omaisuuden valtionbudjetin tilkkeeksi. Samalla, kun velkaannutetaan valtiota ja tehdään satojatuhansia rutiköyhiä lisää, annetaan merkittävimmät verohelpotukset suurituloisille.

Puoliväliriihessä päätetty tuloveron alennus vaikuttaa näin: 

Tuloveron alennus huojentaa eniten hyvätuloisten taloutta. Lähde: Yleisradio / Ilkka Kemppinen. (Lainattu tutkimustarkoituksiin tekijänoikeuslain 14 §:n puitteissa.)

Veronalennukset ovat huonoa politiikkaa, kun valtiontalous huutaa hoosiannaa. Veronalennukset lisäävät kulutusta ja verokertymää viiveellä, mutta ne ovat välittömästi pois valtion tuloista. Sosiaaliturvaleikkaukset puolestaan vähentävät heti kotimaista kulutusta ja lisäävät lamaa. Sen sijaan perusturvaan sijoittaminen olisi elvyttävää, koska ne varat käytetään yleensä kotimaiseen kulutukseen (aiheesta tarkemmin täällä). 

70 vuotta täyttäneitä hallitus taivuttelee tekemään käänteisiä asuntolainoja ja syömään seinänsä, jotta eläkkeitä voidaan leikata.

Hallitus on tehnyt hartiavoimin töitä lisätäkseen eläke-eriarvoisuutta, vaikka olisi pitänyt menetellä täysin toisin: juustohöylätä korkeat eläkkeet ja päivärahat pois sekä täyttää niillä kansalaisten perusturvaa.

Ulkomailla asuvilta Suomen kansalaisilta hallitus lopetti kansaneläkkeet perusoikeuksien (yhdenvertaisuus, oikeus valita asuinpaikkansa) vastaisesti ja tuo heidät sillä tavalla takaisin Suomeen eläkettään saamaan ja terveyspalveluja jonottamaan. Se ei säästä vaan lisää valtion menoja.

Hävetkää, persuidiootit! Ette vain osaa.

Mihin hallitus tuhlaa leikkauksilla aikaansaadut näennäissäästöt? Vastaus: täysin tuottamattomaan infrastruktuuriin, rautateihin ja aseisiin, vaikka Suomi on useimpia muita maita paremmin varustautunut.

Lulu Ranne vaatii kaventamaan Suomen junakiskot EU-standardin mukaisiksi. Perustelu: turvallisuus ja yhteensopivuus Tornion kautta. Narrow gauge, narrow mind.

Suomessa on lähes 6000 kilometriä rautateitä. Ajatus on vielä järjettömämpi kuin Petteri Orpon siltarumpupoliittinen vaade rakentaa pikarata vaalipiiriinsä Turkuun.

Raideliikenteen kehittäminen oli vihreiden märkä uni. Nyt se on persujen ja kokkareiden prioriteetti, joka koetetaan lavastaa puolustusmenoksi, jotta viiden prosentin BKT-vaade saataisiin täyttymään. Kyseinen numeropeli on kuin einespurilainen, johon lisätään kerroksia, jotta se saataisiin näytämään paksummalta, ja venyvyydeltään se on kuin hoitajamitoitus.

Jani Mäkelä puolestaan hehkuttaa aseinvestointien puolesta. EU:n yhteisvelka näyttää kelpaavan persuille, kun sitä käytetään asekaappeihin.

EU-maiden yhteisvelka tarkoittaisi, että Suomi maksaisi jälleen muiden maiden menoja. Tällä kerralla Suomen veronmaksajia ei pantaisi rahoittamaan espanjalaisten ja italialaisten asuntojen saneerausta, kuten niin sanotun koronapaketin (elpymisvälineen) kanssa kävi, vaan tukemaan alivarustautuneiden EU-maiden asehankintoja.

Tästä uudesta ”tilapäisestä tukipaketista” ei olisi Suomelle mitään hyötyä, koska olemme jo nyt turvallisuuden tuottajia NATOssa, emmekä sen kuluttajia.

Petteri Orpon väite, että 150 miljardin euron ”Safe-rahoitusväline” ei muka olisi yhteisvelkaa vaan EU:n ”liikkumavaran” kautta kierrätettävää markkinalainaa, on naurettavaa sanasaivartelua. Silti perussuomalaiset nielivät kaiken kuin hauki uistimen. Se maksaa meille 2,7 miljardia.

Ei pidä paikkaansa myöskään se Turun Sanomien lehtiväite, että nousevat puolustusmenot pelastaisivat Suomen EU:n tarkkailuluokalta. Koulukiusaamiselta välttyminen on pelkkä EU-fiktio ja muotoseikka, ja rahat sinänsä kipataan hukkaan.

NATO-velvoitteisiin aiotaan humauttaa noin 10 miljardia! Vertailun vuoksi: kaiken asumistuen yhteismäärä on Suomessa ollut vain noin 2,2 miljardia vuodessa, eiväkä sekopäisten puolustusmenojen ruokkimiseen riitä enää mitkään laarien pohjat.

Persujen ja kokoomuslaisten pienimielisyyttä osoittaa heidän jatkuva tärinänsä uhkien ja pelkojensa kanssa.

NATO-Suomea ja EU-Suomea ei uhkaa mikään. Ei Putinin hallintokaan niin typerä ole, että uutta sotaa avaisi länteen päin. NATOn viidennen artiklan ideahan on, ettei sitä voi vain ”koetella”, vaan kokeilua pidettäisiin sodanjulistuksena, ja tulos olisi sen mukainen: välitön vastareaktio ja maailmansota. Muuten NATOn uskottavuus sulaisi pois yhdessä yössä.

Siis jos Venäjä alkaa ahdistella Suomea, se ei tee sitä aseellisin sotilaallisin keinoin, vaan muunlaisin hämärin keinoin, joten hampaisiin asti varustautuminen perinteistä sotaa varten on turhaa. NATO-maiden yhteenlaskettu voima ylittää jo nyt moninkertaisesti Venäjän iskuvoiman.

Kremlin juonittelijat saavat ilmeisesti Euroopan maat tuhlaamaan olemattomat rahansa varustelukierteeseen. Yhteisvelka kuolettaa EU-maiden omaa taloutta vielä enemmän kuin Venäjälle suunnatut pakotteet rasittavat Venäjää.

Suomi ja Norja ovat ”erittäin turvassa”; sen vahvisti jo Trump täysin ilman EU:n tukipakettia.

Miksi olisimme NATOon liittyneetkään, jos siitä ei olisi meille luvattua suojaa ja turvaa? 

Kustannustehokkainta kaikista olisi bluffi. Miksi ei kaiuteta Venäjälle, että meillä on täällä jo nyt kymmenentuhatta panssarivaunua, satoja hävittäjäkoneita ja satatuhatta droonia, kun niiden määrä on sotilassalaisuus kumminkin?

Olennaista tässä tapauksessa on vain, että Venäjällä ei tiedettäisi valheen olevan valhetta, aivan niin kuin Venäjälläkin toivotaan, ettei länsimaissa osattaisi erottaa valhetta ja totta toisistaan. 

Kunpa myös puolustusmenoja keinotekoisesti yhteismitallistava abstraktio nimeltä ”osuus BKT:stä” jäisi vain vastapropagandatarkoituksessa annetuksi valheeksi, niin kuin Donald Trumpin uhkaukset satojen prosenttien tulleista. Bluffien varassa on yhtä turvallista elää kuin oikeiden aseiden, koska käyttämättä nekin jäävät.

Idästä meitä ahdistaa Putin ja lännestä Trump, mutta molemmat kasvavat koiranputkea siinä vaiheessa, kun Euroopan NATO-mailla on työntää uusia kranaatteja tykinputkeen. 

Leikkauspolitiikallaan porvarihallitus tuhoaa kansalaisten perusturvallisuuden samalla, kun se varjonyrkkeilee ulkoisten uhkakuviensa kanssa. Kuka sellaista hallitusta haluaa puolustaa? Siinä menee tärkein kaikista: puolustustahto.

Sisäinen eripura kasvaa sosiaaliturvaleikkausten myötä, ja juuri sitä kautta Venäjä onnistuu.

Mutta tätä eivät porvarit hoksaa. He myös luulevat, että leikkaaminen automaattisesti säästää ja työpaikkoja syntyy, kun leikkaa. Ei se niin ole.

Persut selittelevät ”pelastavansa valtiontaloutta” ja käyttävät perusteluna puhtain purjein julistamaansa turvallisuusargumenttia, jolla yritetään pyhittää leikkaukset ja kotien riistot sekä kipataan miljardeittain rahaa varusteluun.

Tosiasiassa persut tuhoavat omien äänestäjiensä henkilökohtaisen talouden ja turvaavat kokoomuslaisten sekä heidän perillistensä rälssitalouden.

Tulevien sukupolvien hyvinvointia ei varmisteta romuttamalla nykyisten sukupolvien hyvinvointia. Siten syntyy vain periytyvää köyhyyttä. 

Sinimusta hallitus suojelee kansalaisten omaisuutta koskien nyt vain niiden omaisuutta, joilla sitä on paljon. Punavihreä hallitus taas vastustaa omaisuudensuojaa niiden osalta, jolla omaisuutta on paljon. 

Varainsiirtoveron alennus vaikutti näin:

Arvonlisävero puolestaan on tasavero ja kohtelee pahiten alimpia tuloluokkia. Arvonlisäveron nosto osui peruskulutukseen ja leikkasi talouskasvun pois.

Purran talouspolitiikka on läpikotaisin pöhköä. Syypäitä ovat hänen ultralibertaarit, anarkokapitalistiset ja minarkistiset avustajansa valtiovarainministeriössä. Äärioikeistolainen talouspolitiikka ei toimi missään päin maailmaa.

Kukaan ei näytä olevan huolissaan siitä, että hallituksen tekemät leikkaukset runtelevat pahiten suomalaista keski- ja työväenluokkaa sekä valkokaulusköyhälistöä, jonka varallisuus sulatetaan valtionbudjetin täytteeksi erilaisilla varattomuusehdoilla ja -harkinnoilla, joita lisättiin muun muassa asumistukeen ja joita saatetaan sisällyttää myös työttömyysturvaa korvaavaan yleistuloon.

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” maahanmuuttajat pääsevät taaskin kuin koirat veräjästä, koska varattomien hyvinvoinnin varmistaa viimesijainen turvaverkko, toimeentulotuki, jota ei saa kukaan sellainen, jolla on vähänkin varallisuutta.

Keski- ja työväenluokka hukataan tässä turbulenssissa kokonaan, ja lopulta Suomessa on vain ultrarikkaita elvistelijöitä ja pahimpaan kannusteloukkuun, eli toimeentulotukeen, ohjautuneita vuokraorjia ja hiilikellarien asukkaita, joilta Kelan operatiivinen raastokone on vienyt vaatteet päältä. 

Mikäli vasemmisto nousee seuraavaan hallitukseen, se ei todennäköisesti peru sosiaaliturvaleikkauksia. Seuraava hallitus jatkanee sosiaaliturvahakuista maahanmuuttoa, vaikka juuri se on syönyt leivän suomalaisten ihmisten pöydästä ja on suurin syy nykyisiin sosiaaliturvaleikkauksiin.

Perussuomalaisten piti korjata tämä virhe, mutta puolue meni kaikessa taitamattomuudessaan kokoomuslaisen politiikan takaajaksi.

Marinin hallitus velkaannutti Suomea ja tuhlasi rahat energian hinnan räjäyttäneeseen ilmastohumppaan, maahanmuuttokuluihin, ”kansainvälisiin velvoitteisiin” ja maa- sekä metsätalouden sertifikaattisuohon. Orpon hallitus puolestaan velkaannuttaa valtiota rikkaiden ja hyvätuloisten eduksi. 

Velka näyttää kelpaavan myös persuille, kun se tehdään kovapalkkaisten valtiosihteerien ja puoluetoimistovirkailijoiden omaksi hyväksi. Ja työttömyys paisuu kuin vesi arkin alla. 

Ulkomailta määrätään, miten Suomen pitää budjettinsa täyttää. Ulkomailta määrätään, mihin Suomen pitää käyttää lantti kerrallaan takaisin ongittavat EU-jäsenmaksuvaransa, joita lähes joka vuosi on tullut vähemmän kuin on annettu. Ulkomailta määrätään, paljonko rahaa pitää tuhlata hopealuotipolitiikkaan. 

Lopputuloksessa ei ole mitään eroa punaviherhallituksen sertifikaattisuohon, jolla Suomea kiristetään käyttäen välineenä asuntojen energiadirektiivejä, metsädirektiivejä, ilmastopolitikointia ja vihersiirtymää.

Suomen velkaantuminen ja suomalaisten kurjistuminen ei ole suomalaisten omaa syytä eikä johdu sosiaaliturvamenoista eikä hyvinvointipalvelujen turvaamisesta.

Budjetin aukot, julkistalouden konkurssitila ja valtiovarainministeriön pöytälaatikoiden tyhjyys johtuvat internationalismista, eli pakkokansainvälistämisestä, tuttavallisemmin: internatsismista.

En sano, ettei säästäminen hyvää politiikkaa olisi, mutta leikkaatte vääristä paikoista.

En sano, ettei turvallisuus tärkeää olisi, mutta aseinvestoinnit ovat ylimitoitettuja, niin kuin edellisen hallituksen ilmastopolitiikka oli ylimitoitettua. 

Ikävä totuus on, että kukaan eduskunnassa ei välitä mitään Suomen kansalaisten oloista, toimeentulosta, kodinturvasta eikä mistään muustakaan, kunhan vain oma palkka juoksee.

Kyse ei ole mistään ”viestinnän epäonnistumisesta”. Viestinne on ymmärretty. Kyse on politiikan sisällöstä.

Perussuomalaiset: olette kokoomuslaisten saapasrenkejä, kynnysmattoja ja kenkien plankkaajia.

Ette ole internatsistisen politiikan haastajia vaan samanlaisia sopeutujia kuin krisut ja RKP, jotka tekevät mitä vain, kunhan ministerinsalkut säilyvät.

Ette ymmärrä yhtään, mitä teette. Riveissänne eduskunnassa on suuri määrä puupäitä, jotka mokailevat omassa arkielämässään, jota sitäkään he eivät osaa viettää ihmisiksi.

Suurelle osalle entisistä äänestäjistänne olette aiheuttaneet pelkkää tappiota. Olette vailla suuntaa, eikä teillä ole poliittista eikä taloudellista osaamista.

Mutta kansa tietää ja pudottaa teidät seuraavissa vaaleissa. Sen osoittaa jälleen uusi gallup, jossa kannatuksenne on vajoamassa valliriutan alle. Tyytymättömyys on ennennäkemätöntä, ja puoluejohto peittelee munauksiaan liukkaasti kuin liemikilpikonna.

Keksitte, että puoluetta ovat äänestäneet lähinnä köyhät ja kovaosaiset, joten päätitte tehdä suuren määrän köyhiä ja kovaosaisia lisää! Epäilen kannatuksen lähtevän sillä tavalla nousuun. 

Pienenä valonpilkahduksena on teidän riveissänne muutamia välkkyjäkin ihmisiä, joilla ovat järki ja fiilis kohdallaan, tosin hiljennettyinä. Tämän tiedän tavasta, jolla eduskuntaryhmän salusiinien takana kuhisee.

Henkilökohtaisen maineensa ja kunniansa voivat pelastaa vain ne, jotka puoluekokouksessa äänestävät Purran saksijengin nurin, erottavat puolueen hallituksesta tai kansanedustajina lähtevät ryhmästä.

Puolueen romahdus on murheellista, koska puolue on saanut aikaan myös paljon hyvää, esimerkiksi rajalain säätämisessä, oleskelulupien tiukennuksissa ja laittoman maahantulon rajoittamisessa. Mutta moraalikato puolueen leikatessa Suomen kansalaisten perusturvaa on ollut matalamielistä.

Valtionhallituksesta lähteminen on Perussuomalaisille ainoa keino, jolla puolue voi pelastaa uskottavuutensa, huutaa äänestäjiensä perään, estää puoluetta haaksirikkoutumasta seuraavissa vaaleissa ja välttää päätymisen ”poistumassa olevaksi tuotteeksi”.

Kaatakaa hallitus viimeistään yhteisvelkapakettiin. Jos edgetätte ja lähdette vasta juuri ennen vaaleja, lähtönne jää pelkäksi kasvojenpesuksi.

Mikä tuossa kokoomuslaisuudessa sitten mättää? Se, että Kokoomus ei ole kansanpuolue. Se ei ole myöskään poliittinen puolue vaan liike-elämän sorminukke, joka tekee tieteestä firman. Politiikan idea on, että politiikalla säännellään taloutta. Talous taas on omalakinen järjestelmä, joka monopolisoi kaiken vallan, jos mikään ei estä. Kokoomus haluaa vapauttaa talousorgaanit sääntelystä ja ihmiset heidän rahoistaan. Purra matkustaa nyt Orpon povarissa. 

Tiedän toki, että tämäkin tekstini vaikuttaa kuin pippurisumute, mutta teen sen omaksi hyväksenne. En tosin pyri vaikuttamaan keneenkään täältä Perussuomalaisten ulkopuolelta, enkä puutu muutenkaan asioihinne enää. Minä vain totean mahdollisuutenne. 

Puolet teistä olette joka tapauksessa eduskuntapudokkaina nauttimassa kansanedustajan yhteiskuntaan sopeutumisen päivärahaa ja työntelemässä potkukelkkaa pakkasessa, kunnes päädytte siviilitaustanne menettäneinä työelämäsyrjittyinä yleistuelle, jossa rekrytointiyksiköiden vihervasemmistolaiset feministit, woke-vouhottajat, cancel-aktivistit ja muut maineterroristit ivaavat teitä omien häijyjen ”arvojensa” mukaisesti ja iankaikkisesti.

Ylen äskettäin julkaisema haastattelu antoi ristiriitaisen tuloksen, jonka mukaan perussuomalaisten politikointia vastustetaan, mutta Purraan ollaan tyytyväisiä. Ylen juttu oli jokseenkin painottunut, koska mikrofoni työnnettiin vain puolueaktiiveille. Kenttäväki ja äänestäjät ovat jo menneet. Vain entinen puoluesihteeri dosentti Arto Luukkanen uskaltaa haastaa.

Petteri Orpo aavistelee ja pelkää hallituksensa kaatuvan perussuomalaisten eripuraan ennen kuin Kokoomus ehtii romuttaa työntekijäoikeudet ja perusturvan täysin. Juuri siksi saksi-Sannilla ja Satosella on pitänyt kiirettä.

Tervemenoa kaikille tasapuolisesti.

Puolueita, ministereitä ja kansanedustajia tulee ja menee. Hegeliläis-snellmanilainen valtiofilosofia pysyy. Se ei ole vasemmistolaista eikä oikeistolaista vaan isänmaallista ja Suomen kansalaisten puolella.

 

Aiheesta aiemmin

Lautasen nuolettaminen on fasismia – Yleistuesta ei pidä tehdä tarveharkintaista

Sosiaalipoliittinen katastrofi on ovella: yleistuki voi romuttaa työttömyysturvan keston ja tehdä varattomuusvaatimuksista sosiaaliturvan ehdon 

”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi 

Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia 

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Miksi asumistukea ei pidä leikata? Kysessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään 

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla